Ideasta innovaatioksi

Invalidiliitto-konsernin kyky kehittää uusia tuotteita, palveluita tai toimintatapoja on välttämätöntä, jotta koko organisaatio voi menestyä pitkällä tähtäimellä. Innovaatioiden esille nostaminen on tärkeää kansalaisjärjestön toiminnassa, jossa on totuttu toimimaan joskus hyvinkin perinteisillä tavoilla.

Liiton on kehitettävä kykyään luoda uutta ja rohkeutta luopua vanhasta. Innovatiivisuus auttaa toimintayksikköjä ja yhdistyksiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Innovoinnissa ei ole kyse pelkästään siitä, että kehitetään toimintaa. Liittokonsernissa on kehitettävä systemaattisesti myös liiketoimintamahdollisuuksia ja henkilöstöä.

Innovaatioita on syntynyt liittokonsernin eri asiantuntijoiden yhteisissä projekteissa, pitkällisen asiantuntijuuden seurauksena. Ideoita ja uusia keksintöjä on syntynyt myös sattumalta. Innovointi edellyttää, että työntekijöillä konsernissa tai yhdistysten jäsenillä on aikaa luovaan ajatustenvaihtoon.

Jotta uuden kehittäminen (innovatiivisuus) on mahdollista, tämä edellyttää hyvää johtamista ja kannustavaa ilmapiiriä. Johtamisella voidaan vaikuttaa ja edesauttaa innovatiivi-sen työyhteisön rakentamista ja toimintaa.

Innovaatio synnyttää aina jotakin uutta myös yhteisölle, koska uusi syntyy ryhmässä. On kyse sosiaalisesta prosessista, joka hyödyttää kaikkia ja samalla lisää työssä viihtymistä.
Innovaatiot tuovat uusia mahdollisuuksia myös vammaisen ihmisen elämään.