Invalidiliitto on myös liikuntavammaisten nuorten vaikuttamis-, palvelu- ja yhdessäolojärjestö. Liiton nuorisotoiminta kohdistuu alle 29-vuotiaisiin jäseniin. Tavoitteena on saada nuoret mahdollisimman varhain toimimaan omien oikeuksiensa puolesta. Invalidiliiton nuorisotoiminnan kehittämisestä, toteuttamisesta ja koordinoimisesta vastaa nuorisotyöryhmä.
Tärkeä osa toimintaa ovat nuorten kurssit ja tapaamiset, joissa nuorille selkeytetään järjestötoiminnan tavoitteet, nuorten vaikuttamistoiminnan tärkeyttä ja jossa he voivat viihtyä ja vaihtaa mielipiteitä keskenään.
Nuorisotoiminnan piirissä tehdään tiivistä yhteistyötä muiden vammais- ja nuorisoalan vaikuttajien kanssa. Yhteistyötä muiden vammaisjärjestöjen kanssa toteutetaan mm.
Vammaisjärjestöjen nuorisoyhteistyöryhmässä (VNY). Suomen Invalidien Urheiluliitto on Invalidiliiton nuorisotoiminnalle luonnollinen yhteistyökumppani. Tärkein yhteistyömuoto on Nuorisoyhteistyö Seitti.
Nuorisotyöryhmä INTO vuosina 2010-2011
INTOn visiot
Invalidiliiton, Lihastautiliiton, CP-liiton, MS-liiton ja Reumaliiton yhteinen Nuorisoyhteistyö Seitti toimii paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla nuorten omasta aloitteesta ja nuorten ehdoin.
Ilmoittaudu VATES-säätiön ja Invalidiliiton
työllisyysseminaariin.
Nuorten Eliit lehti on ilmestynyt! Lue lehti
tästä.
Nuorten yhteyshenkilö
järjestötyön suunnittelija
Mika Saastamoinen
puh. (09) 6131 91 (keskus)
mika.saastamoinen@invalidiliitto.fi
Nuorisoyhteistyö Seitti
nuorisotyön suunnittelija
Kalle Jokinen
gsm. 040 738 8089
kalle.jokinen@seittiweb.org
Nuorisoyhteistyö Seitti
Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry
Valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö
CIMO
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus