Kunnan korjausavustusneuvoja
Korjausavustuksen myöntää kunta, jonka alueella kiinteistö sijaitsee. Kunnan korjausavustusneuvoja vastaa korjausavustusta koskeviin kysymyksiin sekä käsittelee korjausavustukseen liittyvät avustushakemukset. Päätös avustuksen myöntämisestä on lähtökohtaisesti saatava ennen töiden aloittamista.
Korjausavustuksen saaminen edellyttää, että ympärivuotisessa asuinkäytössä olevassa asunnossa asutaan pysyvästi ja ruokakunnasta ainakin yksi henkilö on vähintään 65-vuotias tai vammainen henkilö.. Korjausavustusta myönnetään vain sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisen tarpeellisuuden perusteella eli myöntämisessä käytetään tulo- ja varallisuusharkintaa. Ruokakunnan tulot eivät saa ylittää asetettuja rajoja eikä ruokakunnalla saa ole varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan asuntonsa ilman avustusta.
Avustuksen määrä on enintään 40 % hyväksytyistä korjauskustannuksista. Avustus voi poikkeustapauksissa olla enintään 70 %, jos vanhus tai vammainen muutoin joutuisi välittömästi muuttamaan pysyvästi pois asunnosta liikkumisesteitten vuoksi tai siksi, ettei asunnossa voida antaa hänen tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyden- huollon palveluja. Rintamaveteraanit tai rintamaveteraanin lesket voivat saada poikkeustapauksissa veteraanilisän, enintään 30 %.
Korjausavustusta myönnetään vain sellaisiin toimenpiteisiin, joiden rahoittamiseksi hakijalla ei ole oikeutta saada muuta julkista tukea. Muuta julkista tukea on esim. vammaispalvelulain mukainen korvaus, joka on siis ensisijainen korjausavustukseen nähden.
Vuoden 2013 osalta korjausavustusten hakuaika on käynnissä ja se päättyy 27.3.2013. Lisätietoja on saatavissa myös Vanhustyön keskusliitosta:
http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/fin/korjausneuvonta/