AVOT-projekti on Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteutettava kehittämisprojekti, jossa kehitetään ammattiin valmistuvien vajaakuntoisten työelämään pääsemistä tukevia menetelmiä ja palveluja.
Kohderyhmä
Ensisijaista kohderyhmää ovat vaikeasti liikuntarajoitteiset ammatillisista oppilaitoksista valmistuvat henkilöt. Projektissa kehitettävät palvelut soveltuvat myös muille vajaakuntoisryhmille.
Tavoitteet
Tavoitteena on kehittää palveluja ja menetelmiä, joilla ammattiin valmistuvia vajaakuntoisia opiskelijoita voidaan tukea työelämään. Kehittämisen pohjana ovat ammatillisessa kuntoutuksessa yleisesti käytössä olevat moniammatilliset selvitykset ja tutkimukset (esim. kuntoutustutkimus ja työkokeilu). Tavoitteena on kehittää yksilöllisesti joustavia palveluja, jotka edistävät kaikkien syrjäytymisvaarassa olevien, ammattiin valmistuvien opiskelijoiden työllistymistä.
Yhteistyötahot
Palvelujen kehittämisessä ja asiakastyössä toimitaan yhteistyössä niiden sidosryhmien kanssa, joiden toiminta-alueeseen ammatillinen kuntoutus ja työllistämiseen liittyvät asiat sisältyvät. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat oppilaitokset, työvoimahallinto, Kela, vakuutuskuntoutus VKK, työeläkelaitokset ja työnantajat.
Alueellisuus
Alueellisesti projekti kohdentuu alueille, joissa mm. pitkien välimatkojen, työllisyystilanteen ja elinkeinorakenteen vuoksi vajaakuntoisten työnhakijoiden työllistyminen on vaikeinta. Projektia toteuttavat omilla alueillaan Invalidiliiton kolme toimintayksikköä; Kuopion Työklinikka, Jyväskylän työklinikka ja Lapin kuntoutuskeskus.
Asiakastyö
Kehittämistyön ohella projektissa tehdään myös asiakastyötä. Asiakkaille laaditaan yksilöllisiä työllistymissuunnitelmia moniammatillisena tiimityönä ja yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa. Suunnitelmissa otetaan huomioon yksilöllisten resurssien lisäksi kotipaikkakunnan työpaikkatarjonta ja muut ulkoiset olosuhteet. Suunnitelmien toteuttamiseen asiakas saa projektilta henkilökohtaista tukea ja ohjausta.
Projektipäällikkö
Antti Asikainen
puh. (017) 288 7253, 040 7344302
antti.asikainen@invalidiliitto.fi
Invalidiliiton Kuopion Työklinikka
Puijonkatu 19 B, 4 krs.
70100 KUOPIO
puh. (017) 288 7250
fax (017) 288 7255