Eri puolilla maailmaa on 10-20 miljoonaa ihmistä, jotka ovat sairastaneet polion. Suomessa polion sairastaneita arvellaan olevan 4000 - 6000. Rokotusten ansiosta polio on käytännössä hävitetty Suomesta. Edelleen on kuitenkin maita, joissa poliota esiintyy. Polioviruksia on useita eri tyyppejä ja polion sairastaneilla on vasta-aineita vain yhtä virustyyppiä kohtaan. Tästä syystä myös polion sairastaneiden pitää huolehtia poliorokotuksista.
Akuutti poliomyeliitti (lapsihalvaus) on virussairaus, joka vaurioittaa selkäytimen etusarven tai ydinjatkoksen liikehermosoluja. Polio on erittäin tarttuva, mutta rokottamattomista tartunnan saaneista vain alle prosentille kehittyy halvausoireita. Polio aiheuttaa tyypillisesti epäsymmetrisen velttohalvauksen.
Monilla polion sarastaneilla ilmenee pitkällä aikavälillä oireita, joita nimitetään polion myöhäisoireiksi (PPS= postpoliosyndrooma). Oireet ilmaantuvat usein vasta kymmenien vuosien kuluttua polioon sairastumisen jälkeen. Tyypillisimpiä polion myöhäisoireita ovat:
Myöhäisoireita ja niiden aiheuttamaa toimintakyvyn heikkenemistä voidaan lievittää erilaisin hoito- ja kuntoutustoimenpitein.
Invalidiliitto ry ja Suomen Polioliitto ry toteuttivat vuosina 2003-2005 Polio ja polion myöhäisoireet - riesa arjessa –projektin Raha-automaattiyhdistyksen tuella.
Lue lisää projektista
Polion myöhäisoireet -opaslehtinen (pdf)
Opas polion sairastaneille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Invalidiliiton julkaisuja R.17., 2005. Toim. Valtonen K, Alaranta H, Uoti I. Tilaa julkaisu
Suomen Polioliitto
www.polioliitto.com
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
www.thl.fi
Rokotusinfo
www.rokotusinfo.fi/rokotteet/polio_html