Lakikirjat ja minipyörätuoli. Kuvituskuva.
03.04.2018

Laki autoverolain muuttaminen; Hallituksen esitys HE 178 /2017 vp (3.4.2018)

Invaliidiliitto on antanut lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia.

Esityksen mukaan taksien nykyinen 4 800 euron autoveron alennus poistettaisiin. Veroedun poistuminen tapahtuisi vaiheittain vuoden 2022 heinäkuuhun mennessä. Isot esteettömät yhden tai useamman pyörätuolipaikan tilataksit sekä koulukuljetustaksit säädettäisiin kokonaan autoverottomiksi ja samalla invataksien verottomuus poistuisi. Laki on tarkoitettu tulevan voimaan heinäkuussa 2018.

Invalidiliitto kannattaa lakiluonnosta, jonka mukaan taksien verottomuutta ei ehdoteta pienemmille eli enintään kuudelle matkustajapaikan pienille esteettömille takseille. Invalidiliitto kannattaa veroedun myöntämistä kuitenkin vain sellaiselle suurelle esteettömälle taksi-ajoneuvolle, jossa on vähintään 2 pyörätuolipaikkaa ja pyörätuolia varten standardin (SFS-EN 1756-2 Takalaitanostimet. Ajoneuvoihin asennettavat nostotasot. Turvallisuusvaatimukset. Osa 2: Henkilöiden nostoon käytettävät takalaitanostimet.) mukainen takalaitanostin. Takalaitanostimen tulee lisäksi olla kaksipylväinen ja nostimen takana pyörätuolin tarkoittamattomien liikkumisen estävä esim. kääntyvä /keinulevy.

Lue koko lausunto täältä >>
 

Jaa sosiaalisessa mediassa