Lakikirjat ja minipyörätuoli. Kuvituskuva.
17.01.2019

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta/ KAA 2/2018 vp / Asiantuntijakuuleminen

Eduskunnassa on käsittelyssä vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen sosiaalipalveluiden kilpailuttamisen lopettamista koskeva kansalaisaloite, jonka on allekirjoittanut 72 059 kannattajaa.

Suomessa tilanne on käytännössä mennyt siihen, että hankintalain kilpailutuksen piirissä ovat vain ne vammaiset henkilöt, joille järjestetään vammaispalveluita ostopalveluina. Hankintalaki ei edellytä vammaispalveluiden kilpailutuksia, vaan vammaispalveluiden järjestäminen voidaan toteuttaa hyvin erilaisin järjestelyin.

Näitä erilaisia järjestelyjä tuodaan esiin THL:n koordinoimalla vammaispalveluiden järjestämisen ja hankintojen koulutuskiertueella, jonka tarkoituksena on alueellisen koulutuksen kautta mahdollistaa asiakaslähtöisiä tapoja toteuttaa ja järjestää vammaispalveluita. Invalidiliitto on ollut mukana koulutuskiertueen suunnittelussa ja toteutuksessa, jotta YK:n vammaissopimusta vammaisten ihmisten itsenäisestä elämästä ja osallisuudesta voidaan toteuttaa.  

Maakunta- ja sote-uudistuksen voimaansaattaminen näyttää avaavan mahdollisuuden kansalaisaloitteen esiin nostamien epäkohtien poistamiselle. Ennen uudistuksen mahdollista voimaanastumista on mahdollista korjata epäkohdat tekemällä nykyiseen voimassa olevaan vammaispalvelulakiin, kehitysvammalakiin ja tulkkauspalveluita koskien muutoksia, jotka ovat luettavissa Invalidiliiton lausuntotekstistä.

Invalidiliitto ehdottaa lausunnossaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle myös lausumaa: "Ehdotamme, että eduskunta tekee kansalaisaloitteeseen liittyen lausuman, jossa todetaan, että perustuslain 19 § 1 momentin perusteella vaikeimmin vammaisten ihmisten välttämättömän huolenpidon järjestämiseen liittyvät vammaispalvelut on jätettävä kilpailuttamisen ulkopuolelle. YK:n vammaissopimuksen mukaisesti vammaiset ihmiset on otettava mukaan itseään koskevaan päätöksentekoon, kuten sopimus vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta korostaa."

Lue koko lausunto >>

 

Jaa sosiaalisessa mediassa