7.3.2017
Validia Ammattiopisto ja Bovallius-ammattiopisto yhdistyvät uudeksi ammatilliseksi erityisoppilaitokseksi 1.1.2018. Uuden oppilaitoksen nimestä järjestettiin nimikilpailu, joka on nyt ratkennut: uuden oppilaitoksen nimi on Ammattiopisto Spesia.

Nimi Spesia korostaa positiivisella tavalla erityisoppilaitoksen merkitystä paikkana, jossa niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan on hyvä oppia ja tehdä työtä.

Nimikilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 380 ehdotusta. Voittajanimeä ehdotti Markku Kuoppamäki Turusta. Hän voitti ehdotuksellaan 300 euron superlahjakortin.

Oppilaitoksen nimeäminen kiinnosti Kuoppamäkeä heti, sillä hän on aiemmin työskennellyt sekä mainostoimistossa copywriterina että opettajana. Nimivaihtoehdot alkoivat pyöriä päässä luontevasti:

- Lähdin työstämään ajatusta, keräilin erilaisia sanoja ja pyörittelin päässäni varmaan kymmeniä vaihtoehtoja. Niistä haravoimalla päädyin lopulta Spesiaan.

- Siinä on sellaista positiivista erityisyyttä. Spesia kahdella ässällä on myös suomalaisempi, raikkaampi ja jotenkin nätimpi kuin englanninkielinen special, kertoo Kuoppamäki.

Pääpalkinnon lisäksi kilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin kolme tavarapalkintoa. Niiden voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

 

 

Share in social media