Jannen tarina

Janne Koskinen on Invalidiliiton jäsen, koska haluaa olla mukana vaikuttamassa vastavammautuneiden, mutta myös aiemmin vammautuneiden elämänlaadun parantamiseen sekä ympäristöön, missä eletään.

– Oman vammautumisen jälkeen ei ollut sellaista vertaistukea organisoidusti järjestetty, mitä nyt tällä hetkellä on. Se mitä itse olisi kaivannut ihan vammautumisen alkutaipaleella, olisi ollut esimerkki, kuinka arjessa pärjätään.

Koskinen työskentelee tällä hetkellä osa-aikatöissä suunnittelutehtävissä.

– On paljon asioita, joita ei voi enää tehdä. Myös on paljon asioita, joita voi jatkaa edelleenkin. On vain ymmärrettävä, että toimintatapa ehkä saattaa muuttua.

Vertaistuki merkitsee Koskiselle kanssaelämistä ja rinnalla kulkemista.

– Että tietää, että ei ole yksin. Samankaltaisten vammojen kanssa eläviä ihmisiä on paljon. Se on oikeastaan suurin käyttövoima sille, että elämä jatkuu, kun näkee, että ihmiset elävät edelleen varsin normaalia elämää.

Jaa sosiaalisessa mediassa