Invalidiliiton lausunto Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille asetuksen (EU) N:o 1300/2014 (PRM YTE) artiklan 8 mukaisen kansallisen toteutussuunnitelman luonnoksesta

Invalidiliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida Suomen raideliikenteeseen liittyvää kansallista toteutussuunnitelmaa.

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Liitto edustaa 149 jäsenyhdistyksensä kautta 30 000 fyysisesti vammaista ja toimintaesteistä suomalaista. Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Invalidiliitto edistää ja kehittää fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua, liikkua ja elää täysipainoista elämää.

Tausta

Invalidiliiton mielestä on hyvä asia, että taustatiedoissa tuodaan esille Suomen maantieteellinen sijainti ilmastoineen. Se on oleellisesti erilainen kuin eteläisemmässä Euroopassa ja aiheuttaa monia haasteita kalustolle ja toimintajärjestelmälle. Taustatiedoissa on tärkeä myös muistuttaa väestön nopeasta ikääntymisestä, kuten luonnoksessa on tehty.

Taustatiedoissa mainitaan liikenneinfrastruktuurin koostuvan maantie- ja rautatieverkostoista sekä kotimaan lentoasemaverkostosta. Invalidiliitto ehdottaa, että taustatietoihin lisättäisiin myös saariston vesiliikenne, joka sisältää maantielautta-, yhteysalus- ja lossiliikenteen. Nämä ovat Suomen erityispiirteitä verrattuna muuhun Eurooppaan.

Taustatietojen lainsäädännöllisessä osuudessa tuodaan kattavasti esille YK:n yleissopimus sekä yhdenvertaisuuslaki. Näiden lisäksi kannattaa mainita myös vammaispalvelulain kuljetuspalvelu. Sen tarkoituksena on turvata niiden vammaisten henkilöiden liikkumista, joilla on kohtuuttomia vaikeuksia käyttää joukkoliikennettä. 

Rautatien rakentaminen

Kohdassa Rautatien rakentaminen mainitaan, että eri väestöryhmien tarpeet ja esteetön liikkuminen huomioidaan mahdollisuuksien mukaan rautatien rakentamisen yhteydessä. Invalidiliitto ehdottaa, että eri väestöryhmien tarpeet ja esteettömyys huomioidaan aina kaikissa suunnitelmissa ja rakentamisessa, eikä vain tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.

Liikkuva kalusto

Suomen henkilöliikenteessä käytettävä rautatiekalusto on luetteloitu taulukkoon 2. Taulukossa mainitaan Sm5 lähijunan kohdalla ulos työntyvä porras. Kyseessä on kuitenkin tarkemmin ilmaistuna luiska, joka tulee junavaunun ja laiturin väliin täyttäen niiden välisen raon.

Käyttösäännöt

Junaan nousemisen ja poistumisen avustamista koskeva avustus hankitaan yleensä ostopalveluna. Käyttösääntö on VR:llä. Invalidiliitto ehdottaa, että toteutussuunnitelmassa mainitaan hankintasopimuksessa avustavalta henkilöstöltä edellytettävän avustamista koskevan käyttösäännön osaamista ja hallintaa.

Strategian määrittely – Analyysi

Suomessa rautateiden lipunmyynti tapahtuu pääasiassa internetin kautta. Tilatut matkaliput voi lunastaa rautatieasemien lipunmyyntipisteestä tai R-kioskeista. Invalidiliitto ehdottaa, että R-kioskien kohdalla on maininta niiden esteettömyydestä. Kaikki R-kioskit eivät ole esteettömiä, jolloin matkalippujen lunastaminen niistä on monelle hankalaa tai mahdotonta.

Muita huomioita

Invalidiliitto huomauttaa, että koko matkaketjun on oltava esteetön. Tähän liittyy myös suunnitelmassa vähemmälle huomiolle jäänyt asemien syöttöliikenteen ja esteettömien autopaikkojen tärkeys. Rautatieasemilla täytyy huomioida esteetön siirtyminen muun joukkoliikenteen välillä. Esteettömiä autopaikkoja on oltava riittävästi ja niiltä on oltava esteetön kulkureitti asemalle ja laitureille. 

Junakaluston osalta on hyvä mainita Pendolinojen hissien käyttöön liittyvä ongelma. Väliasemilla hissiä tarvitsevan henkilön on hankala ehtiä hissin luokse. Junan henkilökunnan olisi tiedettävä, millä asemalla hissiä tarvitseva henkilö aikoo nousta junaan, jotta asiakasta voidaan avustaa.

Junien pyörätuolille tarkoitetuilla paikoilla on usein lastenvaunuja. Junakalustoa täytyy kehittää niin, että molemmat asiakasryhmät voivat matkustaa samaan aikaan. Lisäksi paikoille täytyy kehittää helppo ja turvallinen pyörätuolin kiinnitysjärjestelmä.

Helsingissä 20.12.2016

INVALIDILIITTO RY

Petri Pohjonen
Pääjohtaja

Laura Andersson
Yhteiskuntasuhdejohtaja

Lisätietoja: Harri Leivo, esteettömyysasiantuntija, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE, harri.leivo@invalidiliitto.fi, p.040 539 7087

Jaa sosiaalisessa mediassa