Elämää selkäydinvamman kanssa -kurssi on tarkoitettu nimensä mukaisesti henkilöille, joilla on selkäydinvamma, joka vaikuttaa arjessa pärjäämiseen. Kurssin tarkoitus on löytää yhdessä vertaisten ja ammattilaisten kanssa uusia keinoja kuinka arjen haasteiden kanssa voi tulla toimeen. Ryhmässä työskentely ja keskustelu sekä erilaisten liikuntamuotojen, ehkä uusienkin kokeilu ovat osa tätä kurssia.

Tämä kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat apua lähes kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Kurssilla on myös ympärivuorokautinen avustus sitä tarvitseville.

Kurssin tavoitteena on herättää asiakkaita tunnistamaan ja löytämään uusia voimavaroja sekä hyödyntämään niitä mielekkään arjen rakentamisessa sekä ylläpitämään ja kohentamaan toimintakykyään. Kurssin aikana osallistujat hyödyntävät vertaistukea jakamalla kokemuksiaan ja oppimalla toisilta, samankaltaisessa elämäntilanteessa olevilta.

Tarkoitus on, että asiakkaat saavat lisää tietoa ja taitoja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja kunnostaan sekä auttaa heitä löytämään virikkeellistä tekemistä ja toimintaa omaan arkeensa voimavarojensa mukaisesti. 

Kurssin toteutuksesta vastaa moniammatillinen työryhmä, josta on nimetty kaksi tämän ryhmän vastuuohjaajiksi.

Dela på social media

Elämää selkäydinvamman kanssa -sopeutumisvalmennuskurssi

Elämää selkäydinvamman kanssa -kurssi on tarkoitettu nimensä mukaisesti henkilöille, joilla on selkäydinvamma, joka vaikuttaa arjessa pärjäämiseen. Kurssin tarkoitus on löytää yhdessä vertaisten ja ammattilaisten kanssa uusia keinoja kuinka arjen haasteiden kanssa voi tulla toimeen. Ryhmässä työskentely ja keskustelu sekä erilaisten liikuntamuotojen, ehkä uusienkin kokeilu ovat osa tätä kurssia.

Tämä kurssi on tarkoitettu selkäydinvammaisille, jotka selviävät pääsääntöisesti pienen avun turvin päivittäisistä toiminnoista.