16.06.2017

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen laiksi julk. rekrytointi- ja osaamispalveluista, laiksi alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ja yksityisistä rekrytointipalveluista ym. ja luonnos hallituksen esitykseksi laiksi kotoutumisesta

Invalidiliitto lausui hallituksen esitysluonnoksesta laiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista sekä siihen liittyvistä laeista

Lausunnossaan Invalidiliitto korostaa YK:n vammaisyleissopimuksen täytäntöönpanoa muuttuvassa ympäristössä. Nyt muokattavalla lainsäädännössä on turvattava vammaisten henkilöiden työnteko-oikeus YK:n vammaisyleissopimuksen mukaisesti ja annettava maakunnille keinoja ja välineitä toteuttaa rekrytointi- ja osaamispalveluita siten, että oikeus käytännössä toteutuu. Yhteiskunnan on tuettava myös työnantajia kohtuullisissa mukautuksissa työpaikoilla, muutoin esteettömyys ja saavutettavuus työpaikoilla jäävät toiveiden varaan.
 
Invalidiliitto antoi lausunnon myös työttömyysturvalakiin esitetyistä muutoksista. Työttömän aktiivisuudeksi olisi luettava myös muita osallistumisen tapoja kuin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin osallistuminen tai työ. Lisäksi työttömyysturvan saaminen työkyvyttömyyseläkehakemuksen valitusprosessin ajalta vaatii tarkennusta lakiluonnoksessa.

Lisätietoja: Anne Mäki, koulutus- ja työllisyysasiantuntija (anne.maki(at)invalidiliitto.fi)

Lue koko lausunto >>

Dela på social media