Lakikirjat ja minipyörätuoli. Kuvituskuva.
15.10.2018

ASIA: HE 157/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Taksinkuljettajan kokeen paikallistuntemusvaatimuksen poisto vähentää asiakasturvallisuutta.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä liikennepalvelulain muuttamiseksi (HE 157/2018 vp). Esitys sisältää mm. ehdotuksen taksinkuljettajan kokeen paikallistuntemusvaatimuksen poistamisesta. Invalidiliitto ei hyväksy esitettyä ja on antanut asiantuntijalausuntonsa asiasta valiokunnalle.

Vaikutusarviointia ei ole tehty liikenne- ja asiakasturvallisuuden osalta

Invalidiliitto toteaa, että lakiesityksen vaikutusarviointia ei ole tehty laisinkaan liikenne- ja asiakasturvallisuuden osalta. Näkemyksemme mukaan asiakas- ja liikenneturvallisuutta ei tule vaarantaa siksi, että ala ei uuden lain voimaantulon jälkeen houkuttele alalle kykeneviä, päteviä ja sopivia henkilöitä. paikallistuntemuksella on mitä suurin merkitys ammattitaitoisessa taksiliikenteessä ja osana asiakasturvallisuutta. Erityisen tärkeää on myös kielitaito.

Alan vapautuminen ja alalle tulon helpottuminen on lisännyt vammaisten asiakkaiden vahinkoja

Invalidiliitto on tehnyt selvityksen käyttäjäkokemuksista liikennepalvelulain voimaantulon aiheuttamista vaikutuksista. Tulokset ovat karua luettavaa. Kaikissa eri osakysymyksissä riippumatta palvelun tarjoajasta nousivat keskeisiksi kysymyksiksi kuljettajan osaaminen ja sen puutteet, kaluston puutteet ja kuljetuksen saamisen epävarmuus ja epätäsmällisyys. Useissa kysymyksissä tuli myös esille, miten kuljettajat eivät osanneet käyttää auton välineitä, kuten maksupäätettä. Invalidiliittoon on tullut viestejä myös siitä, miten kuljettaja ajaa navigaattorin avulla, mutta silti ei suoriudu ajosta ilman reittiohjeistusta. Kuljettajan osaamista tulisi paremminkin vahvistaa eikä lieventää osaamisen varmistamista koskevia vaatimuksia, jotka jo entuudestaan ovat hyvin matalat. 

Invalidiliitto ehdottaa, että paikallistuntemusta mittaava koe säilytetään palvelunkäyttäjien matkustus- ja liikenneturvallisuus huomioiden ja että sitä paremminkin täsmennetään. Toivomme, että valiokunta ottaa huomioon esittämämme perusteet ja huomioi ne mietinnössään.

Lue koko lausunto tästä >>
 

Jaa sosiaalisessa mediassa