kuva lakikirjoista ja leikki pyörätuolista

Perustuslaki ja yhdenvertaisuus

Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tällä ilmaistaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskeva periaate. Yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslain syrjintäkielto.

Suomen perustuslaki, turva yhdenvertaisuudelle

Suomen perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tällä yleisellä säännöksellä ilmaistaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskeva pääperiaate. Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa henkilöitä tai henkilöryhmiä muita edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan.

Yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslaissa oleva syrjintäkielto. Sen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

On kuitenkin syytä huomata, että syrjintäkielto ei kiellä kaikenlaista erilaista kohtelua ihmisten välillä. Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutuminen voi edellyttää julkiselta vallalta aktiivisia toimia. Säännös ei estä positiivista erityiskohtelua eli muodollisesta yhdenvertaisuudesta poikkeamista silloin, kun pyritään tietyn, heikossa asemassa olevan ryhmän aseman ja olosuhteiden parantamiseen. Olennaista on, voidaanko erilainen kohtelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla.

Positiivisena erityiskohteluna ja julkisen vallan velvollisuus vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen keinona on esimerkiksi vammaispalvelulain mukaiset erityispalvelut vammaisille ihmisille. 

Lue lisää perusoikeuksista oikeusministeriön sivuilta.

Vammaisyleissopimus suojaa vammaisten ihmisoikeuksia

Valtiovallan ja yhteiskunnan eri toimijoiden on lisäksi huomioitava lain tasoisesti voimassa oleva YK:n vammaisten henkilöiden yleissopimuksen velvoitteet. Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Yleissopimuksen läpileikkaavia teemoja ovat muun muassa syrjinnän kielto, osallisuus ja esteettömyys.

Lue lisää vammaisten henkilöiden oikeuksista Ihmisoikeuskeskuksen sivuilta.

Vammaispalvelut turvaavat erityispalvelut

Vammaispalvelut ovat keskeinen osa vammaisten henkilöiden perusoikeuksien ja hyvinvoinnin toteuttamista. Vammaispalveluilla toteutetaan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Lisätietoa vammaispalveluista löydät THL:n Vammaispalvelujen käsikirjasta.

Yhdenvertaisuuslailla edistetään yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Lain soveltamisala kattaa julkisen ja yksityisen toiminnan. Laki ei kuitenkaan koske yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa tai uskonnonharjoitusta. 

Yhdenvertaisuuslaissa on kielletty syrjintä vammaisuuden perusteella. Laissa on myös säännös kohtuullisista mukautuksista vammaisille henkilöille. Kohtuullisilla mukautuksilla tarkoitetaan mukautuksia, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisten kanssa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla.

Vamman perusteella on mahdollista ottaa yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun tai tehdä kantelukirjelmä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle, jos vammainen henkilö on kokenut syrjintää tai häirintää vamman perusteella. Kohtuullisten mukautusten epääminen on eräs vammaisiin kohdistuva syrjinnän muoto. Tästä on säädetty myös YK:n vammaissopimuksessa.

Lue lisää yhdenvertaisuuslaista Ihmisoikeudet.net-sivustolta.

Lisätietoa yhdenvertaisuudesta yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston sivulta.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa