Henry Manni ja Jimi
Moni lapsi ja nuori jää tavallisten pihapelien ja urheilukenttien ulkopuolelle. Jos lapsella on jokin vamma, hän ei pääse mukaan joukkoon ja saattaa kokea myös kiusaamista.

Invalidiliitto ja FC Lahti tekevät yhteistyötä kiusaamista ja syrjintää vastaan.

Puuttumalla epäkohtiin ehkäisemme eriarvoistumista. Eriarvoistuminen luo jännitteitä, syrjäytymistä ja osattomuutta. Kaikilla tulee olla pääsy rajoitteista huolimatta peliin, ilman tekosyitä.

Invalidiliitto on tehnyt perustavanlaatuista työtä esteettömyyden ja saavutettavuuden eteen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. FC Lahden ja Invalidiliiton yhteisenä tahtotilana on lisätä tietoutta ja poistaa esteitä laajan jalkapallokentän ympäriltä.

Pääseekö peliin – Ei tekosyitä -kampanja polkaistaan vauhtiin 1.7. pelattavassa Lahti Soccer -turnauksessa. Invalidiliiton tsemppilähettiläs, ratakelauksen paralympiamitalisti Henry Manni on mukana kesän ja syksyn junioriturnauksissa ja jalkapallo-otteluissa FC Lahden kutsumana.

Pallo on meillä. Pelataan sitä niin, että kaikki pääsevät peliin mukaan.

fc lahden erikoispelipaita

Katso kampanjan käynnistysottelu Yle Areenasta

Invalidiliiton ja FC Lahden yhteinen Pääseekö peliin? -kampanja potkaistiin käyntiin lauantaina 1.7.2023 pelatussa Lahti Soccer -turnauksessa. Samana iltana pelatussa FC Lahden ja Kuopion Palloseuran välisessä Veikkausliiga-ottelussa Invalidiliiton tsemppilähettiläs Henry Manni ja junioripelaaja Jimi Toivonen vievät avauspallon kentälle. Puoliajalla Henry Mannin haastattelu.  

Ottelu katsottavissa Yle Areenasta 1.7.2024 asti.

Videot

7-vuotias Jimi Toivonen pelasi FC Reippaan junioreissa. Yhtenä iltana Jimi lyyhistyi ja hänet vietiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Jimillä diagnosoitiiin harvinainen Guillain-Barrén oireyhtymä. Tämä on Jimin tarina siitä, miten hän pääsi mukaan peliin.

YLE haastatteli FC Lahden ja Kuopion Palloseuran välisessä Veikkausliiga-ottelussa Invalidiliiton tsemppilähettilästä Henry Mannia. Katso haastattelu alta.


(Lähde: Yle Areena https://areena.yle.fi/1-65359657?seek=3850)

FC Kuusysin erityisten jalkapallojoukkue.


(Lähde: FCLahtiTV - YouTube)

Seuraa ja osallistu keskusteluun sosiaalisen median kanavissa

#PääseeköPeliin #EiTekosyitä #HelppoLiikkua #Yhdenvertaisuus

Invalidiliitto

Twitter Facebook Instagram


FC Lahti

Twitter Facebook Instagram
fc-lahti-logo

 

Jaa sosiaalisessa mediassa