kuvituskuva.
5.9.2023
Invalidiliiton Lounais-Suomen aluetoiminnan syksy pyörähti käyntiin ja sisältää monenlaista toimintaa jäsenille.

Kohtaamisia iLoStu-aluepäivässä Varsinais-Suomessa 

Turun Seudun Invalidien kesäkoti Kuusisto täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, kun iLoStu aluepäivä kokosi yhdistysväkeä eri puolilta Varsinais-Suomea. Pisimmiltään matkalaiset tulivat bussilla Harjavallasta. Lisäksi osallistujia oli Raision, Vakka-Suomen ja Rauman yhdistyksistä. Ruokailun ja pihapelien lomassa päivä tarjosi mahdollisuuksia yhdessäoloon ja kohtaamisiin. Monet muistelivat, että ovat olleet enemmänkin tekemisissä muiden paikallisyhdistysten kanssa, mutta yhteydenpidon harvennuttua aluepäivä tarjoaa mahdollisuuden tavata vanhoja tuttuja. Keskusteluja käytiin muutenkin yhdistystoiminnan merkityksestä: kuinka tapaaminen kerran viikossa tai kerran kuukaudessakin saattaa monelle yksinäiselle olla ainoa tilaisuus kohdata muita. Yhdistyksillä on siis merkittävä rooli syrjäytymisen ehkäisyssä luomalla osallisuuden mahdollisuuksia. 

Yhdistysryppäiden tapaamisia tulossa 

Lähiyhdistykset kokoontuvat aika-ajoin rypästapaamisiin ja -koulutuksiin. Yhdistysten maantieteellinen läheisyys helpottaa tapaamisten järjestämistä, kun kuormittavat ja pitkät matkat eivät ole yhteistyön esteenä. Yhden ryppään työpajaa vielä aikataulutetaan, mutta kahdelle ryppäälle on jo tulossa työpajat. Ainakin toisessa työpajan aiheena on yhdistyksen uudistuminen ja vaikuttamistoiminta. Rypästapaamiset ovatkin oiva pohja työpajoille antaen mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja ideoita yli yhdistysrajojen.  

Mukana Vapaaehtoistoimintaa suurella sydämellä

Vapaaehtoistoimintaa suurella sydämellä Satakunnassa -tapahtumaviikot avattiin Porin järjestötorilla lauantaina 26.8.2023. Invalidiliitto oli mukana valmisteluissa, ja Järjestötorilla esiteltiin myös Invalidiliiton ja paikallisten jäsenyhdistysten toimintaa. Lisäksi Invalidiliiton järjestöasiantuntija Sanna Leppäjoki-Tiistola veti lavaohjelmassa Sukelluksen kokemustoiminnan hyödyntämiseen: ”Oli hienoa saada Invalidiliiton, Neuroliiton, Aivovammaliiton ja ADHD-liiton kouluttamat Kokemustoimintaverkoston kokemustoimijat esille ja kuulla heidän omia kokemuksiaan ja esimerkkejä kokemustiedon hyödyntämisestä.”  

Sukellus sai raikuvat aplodit. Tapahtumaviikot jatkuvat vielä ja erilaista vapaaehtoistoimintaa esitellään tapahtumissa ympäri Satakuntaa. Tapahtumaviikot päättyvät Rauman Silakkamarkkinoille, missä on myös Rauman Invalidit mukana omalla teltallaan. Vielä siis ehtii tutustumaan yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan tuomiin mahdollisuuksiin.

Sanna Leppäjoki-Tiistola
kuvituskuva.
kuvituskuva.
Jaa sosiaalisessa mediassa