Hero image
Liikuntavammainen vai liikkumisesteinen?
Pysähdyn aika ajoin miettimään sanojemme merkitystä. Nyt suurennuslasin alla on sana liikuntavammaisuus ja liikuntavammaiset. Mitä se tarkoittaa? Keitä he ovat?
En lähde etsimään sanan historiaa, mutta pohdin termiä tänä päivänä hyväksytyn teorian ja sen sanoituksen sekä omien kokemuksieni kautta.
Sanojen liikunta ja liikkuminen välillä on eroa. Liikkuminen on määritelty Maailman terveysjärjestön ICF-luokituksessa eli terveyden, toimintakyvyn ja toimintarajoitteiden luokituksessa. Sen mukaisesti liikkuminen tarkoittaa asennon vaihtamista ja ylläpitämistä, esineiden kantamista, liikuttamista ja käsittelyä, kävelyä ja liikkumista, kuten liikkumista erilaisissa paikoissa tai kulkuneuvoilla. Mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka on sosiaali- ja terveysministeriön alainen tutkimus- ja kehittämislaitos ja jonka toimialaan kuuluvat väestön terveys ja hyvinvointi, suosittaa ICF-luokituksen käyttöä.
Liikunta taas on oikeastaan sitä, mitä olemme enemmän ja vähemmän tehneet koulun liikuntatunneilla tai myöhemmin itse tai ryhmässä harrastaen. Wikipedian mukaan liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, terveyden parantaminen tai pelkästään liikunnan tuottama ilo ja mielihyvä. Myös Käypä hoito -työryhmän liikuntatyöryhmä on määritellyt liikuntaa. Liikunta tarkoittaa sellaista fyysistä aktiivisuutta, jota toteutetaan tiettyjen syiden tai vaikutusten takia ja yleensä harrastuksena.
Ihmisillä on oikeus tulla nimitetyksi siten kuin he haluavat
Kirjoitin muutama vuosi sitten ilmestyneeseen Sopeutumisvalmennuskirjaan artikkelin ICF-luokitus ja sopeutumisvalmennus (Peurala 2014): ”ICF-luokituksessa termillä ”toimintarajoitteet” tarkoitetaan ihmisten ja heidän fyysisen ja sosiaalisen ympäristönsä vuorovaikutuksen muodostamaa moniulotteista ilmiötä. Yksilöistä puhuttaessa jotkut käyttävät eri syistä mieluiten termiä ”henkilöt, joilla on toimintarajoitteita” ja toiset taas termiä ”vammaiset”. Maailman terveysjärjestö pitää tärkeänä periaatetta, että ihmisillä on oikeus tulla nimitetyksi siten, kuin he itse haluavat. käytetyt termit voivat hyvästä tahdosta huolimatta olla ihmisiä leimaavia ja lokeroivia.”
ICF ei ole ihmisten luokitus. ICF luokittelee ihmisten terveyden piirteitä heidän yksilöllisten elämäntilanteidensa ja ympäristön vaikutusten viitekehyksessä. Toimintarajoitteet johtuvat henkilön terveyden piirteiden ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksesta. Siksi yksilöä ei saa pelkistää vajavuuksiin, suoritusrajoitteisiin tai osallistumisrajoitteisiin, eli häntä ei saa kuvata yksinomaan näiden konstruktioiden kautta. Luokituksessa käytetään sanontaa ”henkilö, jolla on oppimisvaikeuksia” sen sijaan, että puhutaan ”kognitiivisesti vammaisesta”. ICF-luokituksessa ei käytetä nimityksiä, jotka sisältävät lääketieteellisen terveydentilan tai toimintarajoitteita ilmaisevia termejä. Luokituksessa pyritään kautta linjan neutraaliin, mahdollisuuksien mukaan myönteiseen ja konkreettiseen kielenkäyttöön. (Peurala 2014)
Kun tänä päivänä käytetään termiä liikuntavammainen, en ole varma, mitä se tarkoittaa ja tuo mieleen suurelle yleisölle. Mielletäänkö sitä enää sen perinteisessä tarkoituksessaan koskemaan henkilöitä, joilla on vaikeuksia esimerkiksi kävellä tai joka on pyörätuolissa? Vai onko kieli muuttunut siten, että termi ei aukea oikein? Tarkoittaako se jollekin, että henkilö ei pysty urheilemaan kuten terveet? Tai eikö termi vain aukea? Tätä olen pohtinut seuratessani ajankohtaisia keskusteluja vammaisuudesta, jossa liikuntavammaiset ovat jääneet niin vähäiselle huomiolle.
Onko siis perusteltua käyttää sanaa liikkumisesteinen? ICF-luokitus määrittelee liikkumisen ja tuo yhteisen kielen ja ymmärryksen sen sisällölle. Sanan loppuosa ”esteinen” nostaa esille ympäristötekijöiden merkityksen. Se ei osoita sormella henkilöä, jolla on liikkumisen toimintarajoite. Se nostaa esille sen, että rakennetun ympäristön ja asenteiden esteettömyydellä on merkitystä. Sanat ja termit ovat tärkeitä.
