kuvituskuva.
Syrjintä vammaisuuden perusteella on kielletty työhön otettaessa, työnteon aikana ja työn päättämistilanteissa. Vammaisten ihmisten osallisuudesta työelämässä ei ole tarkkoja tilastotietoja. Arviot vammaisten ihmisten työllisyysasteesta vaihtelevat 15 - 60 prosentin välillä.

Vammaiset ihmiset ovat kertoneet kokemastaan syrjinnästä työelämässä niin Yhdenvertaisuusvaltuutetun kyselyssä (2016), Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan VANE:n kyselyssä (2017) kuin Vammaisfoorumin ja Ihmisoikeuskeskuksen toteuttamassa kyselyssä (2018). Syrjinnän kokemuksia on erityisesti kertynyt rekrytointitilanteissa. Myös uralla eteneminen koetaan vamman takia vaikeaksi ja vammaiset työntekijät saattavat jäädä työyhteisön ulkopuolelle vammastaan johtuen.

Yhdenvertaisuuslain mukaan vammaisen henkilön yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi työnantajan on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada työtä, suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Mikäli työnantaja epää kohtuulliset mukautukset, on se syrjintää.

Kun mukautusten kohtuullisuutta arvioidaan, otetaan huomioon vammaisen ihmisen tarpeiden lisäksi työnantajan taloudellinen asema sekä mukautusten arvioidut kustannukset ja mukautuksia varten saatavissa oleva tuki.

Vammaisella henkilöllä on oikeus pyytää työnantajalta kirjallinen selvitys tämän menettelyn perusteista, jos vammainen henkilö katsoo kohtuullisten mukautusten epäämisen vuoksi tulleensa syrjityksi työtä tai virkaa hakiessaan taikka työ- tai virkasuhteessa. Työnantajan on annettava kirjallinen selvitys viipymättä.

Tutustu myös Invalidiliiton työelämää koskeviin sivuihin.

Valvovat viranomaiset

Syrjinnän kieltoa työelämässä valvovat sekä työsuojeluviranomainen että yhdenvertaisuusvaltuutettu. 

Syrjinnän kohteeksi joutuneella on oikeus saada yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä syrjintään syyllistyneeltä taholta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu voi auttaa työelämässä tapahtuneen syrjinnän selvittämisessä sekä asian sovinnollisessa ratkaisussa. Tarvittaessa syrjinnän kohteeksi joutunut henkilö voi nostaa syrjintäasiaa koskevan kanteen käräjäoikeudessa. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetulla ei ole toimivaltaa valvoa työsopimuslain noudattamista. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei siten voi puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden erilainen kohtelu johtuu jostain muusta seikasta kuin yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetusta syrjintäperusteesta. 

Tutustu yhdenvertaisuusvaltuutetun ohjeisiin

Tutustu työsuojeluviranomaisen työsyrjintää koskeviin ohjeisiin 

Selvitykset

Epävarmuutta ja vaihtelevaa osallisuutta. Selvitys ihmisoikeuksien toteutumisesta vammaisten henkilöiden arjessa (2024). Hisayo Katsui, Reetta Mietola, Matti Laitinen, Juho Honkasilta ja Alma Ritvaniemi Helsingin yliopisto, Helsinki 

VANE:n toteuttama kysely oikeuksien toteutumisesta vammaisten henkilöiden arjessa (2018)

Invalidiliiton neuvonta

Invalidiliiton neuvonta on tarkoitettu fyysisesti vammaisille henkilöille, heidän läheisilleen sekä ammattihenkilöstölle. Invalidiliiton asiantuntijat neuvovat valtakunnallisesti sähköpostitse ja puhelimitse vammaisten henkilöiden palveluihin tai oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Tarvittaessa ohjaamme eteenpäin oikean tahon puoleen.

 

Sivu päivitetty 12.2.2026

Share in social media

Vammaisten ihmisten työllisyystilanteesta tarvitaan lisää tietoa

News 18.2.2022
Vammaisten ihmisten työllisyystilanteesta on vaikea saada yksiselitteistä kuvaa. Aihetta ei ole juurikaan käsitelty tutkimuksissa eikä olemassa olevista rekistereistä saada ulos täsmätietoa. Tarkempaa tietoa tarvittaisiin työllisyystilannetta parantavien toimenpiteiden löytämiseksi. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen käynnistämä Työkykyohjelma kohdistuu osatyökykyisiin työnhakijoihin ja sisältää useita palvelujen kehittämistoimenpiteitä, joilla on merkitystä myös vammaisten ihmisten kannalta.

Yhdenvertaisuuslain osittaisuudistus lisää työelämäsyrjinnän valvontaa

News 22.9.2022
Yhdenvertaisuuslain osittaisuudistus on edennyt eduskuntaan. Invalidiliitto oli vaikuttamassa siihen, että yhdenvertaisuusvaltuutettu saa lisää toimivaltaa. Näin työelämässä tapahtuvaa syrjintää pystytään valvomaan entistä paremmin.