Kuvituskuva.
Invalidiliitto käy aktiivista vuoropuhelua järjestöjen, yritysten, poliittisten päättäjien, virkamiesten, mielipidevaikuttajien ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Vaikuttamistoiminta on monitasoista yhteistyötä.

Invalidiliitto vaikuttaa paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla.

Invalidiliiton vaikuttamistyössä

  • nostamme esiin fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten näkökulman.
  • osallistumme valtakunnan tason vammaispoliittisten linjausten valmisteluun erilaisissa työryhmissä ja neuvottelukunnissa.
  • osallistumme alueellisella ja paikallisella tasolla vammaisten ihmisten palveluiden kehittämiseen erilaisissa työryhmissä ja kehittämishankkeissa.
  • teemme laaja-alaista yhteistyötä sidosryhmien ja muiden kansalaisjärjestöjen, erityisesti vammaisjärjestöjen kanssa.
  • laadimme lausuntoja ja kannanottoja.
  • annamme konsultaatiota ja koulutusta koskien vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. 

Valtakunnallista vaikuttamistyötä tehdään Invalidiliitossa laajasti eri aiheisiin syventyen. Asiantuntijat työskentelevät esimerkiksi ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin, esteettömään liikkumiseen, vammaispalveluihin, työllisyyteen ja yrittäjyyteen sekä vammaisten lasten tilanteisiin liittyvien asiakokonaisuuksien parissa. Valtiollisiin vaaleihin tuotamme aineistoa puolueiden ja ehdokkaiden tueksi ja kannustamme omien jäsenyhdistystemme jäseniä ehdolle.

Järjestöasiantuntijat vaikuttavat alueellisesti hyvinvointialueiden palveluihin, vammaisten henkilöiden osallisuuden vahvistamiseen sekä muuhun sote-vaikuttamiseen tehden vahvaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Reagoimme myös havaitsemiimme epäkohtiin vammaisten ihmisten palveluissa ja vaikutamme niiden korjaamiseksi.

Jäsenyhdistykset ovat tärkeässä roolissa osana vaikuttamistyötämme. Kuuntelemme jäsenistöstä kumpuavat viestit erityisen tarkasti.

Vaikuttajaviestinnän sanoma rakentuu vahvan ja aktiivisen jäsenistön avulla. Saavutamme tuloksia pitkäjänteisellä vaikuttamistyöllä ja parhaalla asiantuntemuksella.

Tavoitteena yhdenvertainen arki

Vaikuttamistyömme tavoitteena on kehittää ja turvata erityisesti fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten arjen palveluita ja tukitoimia. Ne liittyvät usein avustamiseen, asumiseen, liikkumiseen ja omannäköisen elämän kokonaisuuteen. 

Työmme arvopohja perustuu vammaisten ihmisten yhdenvertaisiin perustuslaillisiin oikeuksiin ja YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimukseen. Erityisesti keskitymme vammais- ja sosiaalipalveluihin. Vahvistamme asiakkaan omaa asiantuntemusta ja oman näkemyksen mukaan ottamista hänen palvelujensa suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa ja arvioinnissa. 

Sosiaalipalvelujen toteuttamista ohjaavat sosiaalihuoltolaki ja vammaislainsäädäntö. Jokaisella vammaisella henkilöllä on yksilölliset tarpeet, jonka vuoksi tarvitaan erilaisia palveluiden järjestämisen tapoja. 

Palvelutarpeet pitää arvioida yksilöllisesti ja palvelut toteuttaa räätälöidysti. Yksilöllisen tarpeen mukaan toteutettuun asumisen, liikenteen tai kuljetusten palvelujen toteutukseen kilpailutus soveltuu usein huonosti. Palvelujen järjestämiseen, hankintaan ja tuottamiseen tarvitaan enemmän asiakkaiden osallisuutta, heidän tarpeidensa ja näkökulmansa kuulemista. 

Fyysisesti vammaisten ihmisten osallistuminen yhteiskunnan eri toimintoihin riippuu siitä, miten esteetön ympäristö on ja miten liikkuminen onnistuu. Vaikutamme liikkumisen edellytyksiin ja teemme yhteistyötä niin liikkumisen palvelujen toteuttajien kuin viranomaisorganisaatioiden kanssa.

Korostamme yhdenvertaisuuslain soveltamista niin, että sen avulla edistetään vammaisten kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumista.

Tutustu Invalidiliiton Ajankohtaista vammaispolitiikasta -uutiskirjeisiin.

Tilaa uutiskirjeemme!