Nainen istuu pyörätuolissa ja käyttää tietokonetta kotonaan.
7.10.2021
Esteetön asuminen on sitä, että kodissa ja sen lähiympäristössä on helppo liikkua ja toimia. Esteetön asunto mukautuu asukkaan tarpeisiin, eikä päinvastoin. Esimerkiksi portaiden oheen rakennettu loiva luiska mahdollistaa helpon liikkumisen niin lastenvaunuja työntävälle kuin rollaattoria tai pyörätuolia käyttävälle ihmiselle.  

Muuttuvia asumistarpeita olisi hyvä ennakoida sekä yksilötasolla että esimerkiksi taloyhtiöissä. Esteettömän asunnon tarve koskettaa monia. Ympäristöministeriön laskelmien mukaan Suomessa tarvitaan miljoona esteetöntä asuntoa v. 2030 mennessä. Pääosa näistä saadaan korjaamalla olemassa olevia asuntoja, vain pieni osa uusia asuntoja rakentamalla. Tällä hetkellä esteettömiä asuntoja on noin puoli miljoonaa.

Taloyhtiöt ja yksityiset henkilöt voivat hakea tukea esteettömyysmuutoksiin

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää korjausavustuksia taloyhtiöille hissien rakentamiseen ennestään hissittömiin kerrostaloihin ja esteettömyyden parantamiseen, esimerkiksi sisäänkäynnin esteettömyysmuutoksiin sekä olemassa olevan hissin esteettömyyskorjauksiin.  Avustusten suuruus on 45 % hyväksytyistä kustannuksista.  

ARA myöntää korjausavustuksia yli 65-vuotiaalle tai vammaiselle henkilölle asuntojen korjaamiseksi, jotta kotona asuminen olisi mahdollista pidempään. Avustuksessa on tulo- ja varallisuusrajat. Avustuksen suuruus on 50 % hyväksytyistä korjauskustannuksista tai erityisestä syystä 70 %.  Lisätietoa avustuksista saa ARAsta puhelimitse tai verkkosivuilta.

– Jokainen meistä voi pohtia, onko nykyinen asuntomme juuri meille toimiva vai olisiko siinä kehitettävää tulevaisuutta ajatellen. Ennakoimalla asumistarpeitaan voi vaikuttaa oman ja läheisten asumisen laatuun. Jokaisella on oikeus asua hyvin, toteaa Invalidiliiton vastaava esteettömyysasiantuntija Marika Nordlund.

Lisätietoa ja neuvoja esteettömään asumiseen Invalidiliiton kotisivuilla.

 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa