Nainen kuvaa kameralla.
27.5.2020
Kevään ja kesän monet yhteiset tapaamiset ja tapahtumat peruuntuivat muuttuneen tilanteen vuoksi Invalidiliiton Oulu-Kainuun alueen yhdistyksissä. Yhdistysaktiivit halusivat kuitenkin ideoida jotain tekemistä yhdistystensä jäsenille ja syntyi ajatus alueen yhteisestä valokuvakilpailusta.

Koska alkusyksyn yhteinen viikonloppu luonnon äärellä peruuntui, päätettiin sen sijaan kuvata luontoa. Kilpailun aiheeksi valittiin ”Voimaa luonnosta” ja kilpailu kestää heinäkuun loppuun saakka.

Kilpailun ajatuksena on saada ihmiset menemään lähelle luontoa ja kertomaan kuvan avulla oma tarinansa siitä, mikä luonnossa saa voimaan paremmin ja lisää jaksamista. Kuvan jakaminen voi antaa myös uusia näkemyksiä muille katsojille.

Kuvakilpailu ei ole ainoa asia, mitä Oulu-Kainuun alueella järjestetään. Kuvakilpailua seuraa kirjoituskilpailu myöhemmin syksyllä. 

Tarkempia ohjeita osallistumiseen löytyy Oulu-Kainuun aluesivulta.

Jaa sosiaalisessa mediassa