Ulkoilu

Ulkoalue

Esteettömässä ulkoympäristössä kaikki voivat toimia yhdenvertaisina. Esteettömästä ulkoympäristöstä hyötyvät kaikki, mutta erityisen tärkeää se on liikkumis- ja toimimisesteisille sekä esimerkiksi ikääntyville henkilöille.

Lue lisää

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoituksia on tärkeä tehdä, jotta tiedetään kuinka esteettömiä reitit ovat. Kartoitusten tuloksista on hyvä kertoa esimerkiksi kunnan nettisivuilla, jotta retkeilijä voi arvioida, soveltuuko kyseinen reitti juuri itselle ja tarvitseeko hän avustajan tai apuvälineitä mukaan.

Lue lisää

Luontoliikunta

Jokaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus luonnossa liikkumiseen sekä luontosuhteen luomiseen, ja sen ylläpitämiseen. Esteetön luontoreitti antaa mahdollisuuden luontoliikuntaan ulkoilijan toimintakykyyn katsomatta.

Lue lisää

Puisto, levähdyspaikka ja kasvillisuus

Puistot ovat virkistäytymisen ja viihtymisen paikkoja. Puistot koostuvat kasvillisuudesta, ja niiden seassa risteilevistä puistokäytävistä, joiden varrella on tasaisin väliajoin levähdyspaikkoja. Sekä jalankulkuväylien että levähdyspaikkojen pitää olla esteettömiä, jotta ne ovat kaikkien virkistäytyjien käytettävissä.

Lue lisää

Leikkipaikka

Esteettömillä leikkipaikoilla luodaan kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet leikkimiseen yhdessä ja itsenäisesti.

Lue lisää

Jalankulkuväylä, suojatie ja tilapäinen liikennejärjestely

Jalkakäytävien, aukioiden, kävelykatujen ja suojateiden esteettömyys edesauttaa helppoa ja turvallista liikkumista ulkoalueilla. Kulkuväylien esteettömyyteen liittyvät myös tilapäiset liikenneratkaisut, joita on ulkoalueilla tyypillisesti erilaisten remontti- ja rakennustyömaiden yhteydessä.

Lue lisää