ESKEH

Esteettömyys

Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioonottamisesta muun muassa rakennetun ympäristön ja julkisen liikenteen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Se merkitsee palvelujen saavutettavuutta, välineiden käytettävyyttä, tiedon ymmärrettävyyttä ja mahdollisuutta osallistua itseä koskevaan päätöksentekoon.

Lue lisää

Esteettömyyskartoittajat

Esteettömyyskeskus ESKE kokoaa tietoja Suomessa toimivista rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajista, jotta kartoitusta tarvitsevat tahot löytäisivät heidät.

Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoittajarekisterissä olevat henkilöt ovat saaneet ESKEH-pohjaisen koulutuksen Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKEssä, ammattikorkeakoulussa tai he ovat muulla tavoin hankkineet pätevyytensä tehtävään. Tiedot ovat kartoittajien antamat eikä ESKE vastaa niiden oikeellisuudesta eikä kartoittajien työstä.

Lue lisää

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoituksia on tärkeä tehdä, jotta tiedetään kuinka esteettömiä reitit ovat. Kartoitusten tuloksista on hyvä kertoa esimerkiksi kunnan nettisivuilla, jotta retkeilijä voi arvioida, soveltuuko kyseinen reitti hänelle.

Lue lisää

ESKEH-kartoituslomakkeet ja -opas

Uudistettu opas on tietolähde esteettömyyskartoittajien koulutusta varten, ohje kartoituksen suorittamiseen ja kartoitusraporttien laatimiseen sekä tiedonlähde kartoituksen tilaajalle.

Lue lisää