Piirroshahmon käsi on hiirellä ja puhekuplassa teskti ole #digistilähellä
4.5.2020
Digitukiviikolla 4.–8.5.2020 haastetaan kaikki auttamaan korona-arjen eristämiä läheisiään ja jakamaan omaa digiosaamistaan toisille. Viikon aikana on siis mahdollista sekä antaa että saada digiapua.

Kampanjan järjestää Digi- ja väestötietovirasto, joka ylläpitää Digitukiviikon kampanjasivua sekä Facebook-tapahtumaa. Kampanjasivulle ja Facebookiin kootaan digivinkkejä ja siellä kuka tahansa voi keskustella, kysyä ja jakaa omaa osaamistaan. Kampanjaviikon aihetunnisteet ovat #digistilähellä ja #digituki, joiden avulla keskustelua voi seurata somessa.  

Digitukiviikolle osallistuu erilaisia organisaatioita kuten Verohallinto, Yleisradio, KELA ja Invalidiliitto ry. 

Invalidiliiton toiminta siirtyi koronan myötä digitaalisiin kanaviin – apua on tarjolla 

Myös Invalidiliitossa on siirrytty hyödyntämään digitaalisia kanavia entistä vahvemmin ja samalla on tuettu jäsenistöä uudenlaisessa korona-arjessa.  

Invalidiliiton jäsenyhdistysten toimintaa on tuettu poikkeusolojen synnyttämissä digihaasteissa. Järjestöasiantuntijat ovat järjestäneet yhdistysten aktiivijäsenille neuvontaklinikoita, joissa on käsitelty mm. yhdistystoiminnan mahdollistamista verkossa. Virtuaalipalavereja on pidetty myös yhdistysten avainhenkilöiden, vaikuttajaverkostoon kuuluvien sekä kokemustoimijoiden kanssa. Saadut kokemukset ovat olleet hyviä ja niitä tullaan varmasti jatkamaan poikkeusolojen jälkeenkin.  

Invalidiliiton kotisivuille on koottu tietoa yhdistyksille, miten hyödyntää digiä omassa toiminnassaan.  

Osallisuutta digivertaisneuvonnan avulla -hankkeen sivuilta löytyy kootut neuvot digiin tutustuville, digineuvojalle sekä yhdistyksille. Aloittelijoille löytyy ohjeita mm. tietojen etsimiseen verkosta, sähköpostin käytöstä, asioimisesta Kelassa ja Omakannassa. Koulutettujen digineuvojien tarkoituksena on auttaa yhdistysten jäseniä arjen digitaidoissa.

Invalidiliiton I-kanavalle on koottu hyödyllisiä ja kiinnostavia videoita, podcasteja ja webinaareja, joita voi korona-arjen keskellä kuunnella ja katsella. I-studion videoissa esitellään liiton toimintaa ja sen tavoitteita tiiviisti.  Podcasteissa nuoret keskustelevat mm. seksuaalisuudesta, ihmissuhteista ja elämästä yleensä. Lukuisten webinaarien aiheina ovat mm. apuvälineet, auton hankinnan tukimuodot, sosiaaliturva ja kuntoutus, terveys- ja hyvinvointi, esteettömyys sekä vammaispalvelulain mukaiset palvelut.   

Invalidiliiton nuorisotoiminta siirtyi ketterästi nettiin 

Poikkeusolojen siivittämänä Invalidiliiton ja Nuorisoyhteistyö Seitin nuorisotyö siirtyi ryminällä verkkoon – tarjolla on nuorten näköistä toimintaa runoiluworkshopista vaikuttamiseen ja kahvihetkistä etäbileisiin.  

Seitti ja Harvinaiset-yksikkö järjestävät 13–17-vuotiaille nuorille 15.–17.6. harvinaisen hyvän verkkoleirin. 

Tällä hetkellä verkossa toimii myös Invalidiliiton Harvinaiset-yksikkö, joka järjestää vertaiskeskusteluja Tukinetissä sekä webinaareja mm. seksuaalisesta hyvinvoinnista ja itsemyötätunnosta. 

Pohjois-Savossa puolestaan etsitään digitaalisten kanavien kautta fyysisesti vammaisia ja toimintaesteisiä 18–29-vuotiaita nuoria, jotka olisivat kiinnostuneita kehittämään itselleen mielekästä toimintaa Parasta nuori- hankkeessa. Korona-aikana toiminta on tietenkin verkossa. Kehitteillä on ainakin yhteinen valokuvahaaste, puuhastelua taiteen, muovailun ja pelaamisen merkeissä.  

Yhdessä eteenpäin 

Toki myös Invalidiliiton henkilöstö on ollut uuden edessä ja työntekijöistä koottu digiosaamisen erikoisjoukko, Digilipunkantajat, ovat olleet tukena ja apuna, jotta arki sujuisi etäisyyksistä huolimatta.  

Tervetuloa kanssamme viettämään Digitukiviikkoa ja seuratkaa Invalidiliiton kotisivuja ja somea – ollaan #digistilähellä! 

Jaa sosiaalisessa mediassa