Pöydällä kannettava tietokone, teemuki, vihko ja kynä. Käyttäjästä näkyvissä käsivarsi jossa kello, villatakkia ja sinistä puseroa. Kuvituskuva.
13.1.2020
Haemme nyt hankesuunnittelijaa Kuopioon Itä-Suomen alueella toteutettavaan vammaisten nuorten osallisuutta vahvistavaan kehittämishankkeeseen.

Hankkeen tarkoituksena on löytää uudenlaisia tapoja tavoittaa liikkumisrajoitteisia nuoria sekä vahvistaa heidän osallisuuttaan heille itselleen mielekkään tekemisen kautta.

Hanke on kestoltaan vuoden mittainen ja alkaa helmi-maaliskuussa 2020, sopimuksen mukaan. Tehtävä on osa-aikainen (n. 50%).

Hankesuunnittelijan tehtäviin kuuluu

  • yhteistyön rakentaminen vammaisten nuorten hyväksi toimivien tahojen kanssa 
  • nuorten toiveiden mukaisten tapaamisten ja toiminnan järjestäminen ja koordinoiminen
  • toimintamallin kehittäminen vammaisten nuorten tavoittamiseksi.

Edellytämme

  • soveltuvaa sosiaali- tai terveysalan korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa osaamista
  • itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä organisointikykyä
  • hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä kykyä verkostoitumiseen ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.

Arvostamme kosketuspintaa vammaisuuteen sekä kokemusta nuorten kanssa toimimisesta ja järjestötoiminnasta.

Työ edellyttää valmiuksia matkustamiseen ja sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden, mahdollisuuden kehittää ja luoda uutta, laajat yhteistyöverkostot sekä ammattitaitoisen työyhteisön tuen.

Ota yhteyttä:

Lisätietoa antaa järjestöjohtaja Terhi Jussila, terhi.jussila@invalidiliitto.fi. Tiedustelut puhelimitse 17.1. klo 13-16 ja 24.1. klo 9-12,  044 7650 522.

Lähetä hakemus, palkkatoivomus ja CV viimeistään 27.1.2020 osoitteeseen terhi.jussila@invalidiliitto.fi

 

Jaa sosiaalisessa mediassa