Nuorisotyön viikko 2021.
8.10.2021
Vuotuista Nuorisotyön viikkoa vietetään taas 11.-17.10.2021. Tänä vuonna viikon teema on hyvinvointi nuorisoalalla.

Torstaina 14.10. Allianssi Ry:n Instagram-livessä keskustellaan siitä, miten korona on vaikuttanut vaikuttajanuorten jaksamiseen, miten heitä tällä hetkellä tuetaan ja millaista tukea he itse kaipaisivat.  

– Vaikuttajanuorten jaksamisesta on mielestäni tärkeää keskustella, sillä uskon koronan olleen erityisen raskas kokemus vammaisille nuorille juuri riskiryhmään kuulumisen tuomien lisähaasteiden ja pelkojen vuoksi, Invalidiliiton nuorten toiminnan ohjaaja Selda Demirtas toteaa.   

Nuorten vaikuttamistoimintaan ei välttämättä ole enää riittänyt energiaa, kun omasta elämästä on tullut selviämistä.  

– Siksi minusta on erityisen tärkeää kuulla nuorilta itseltään, miten he jaksavat ja millaista tukea he toivoisivat. Kysyminen voi olla vaikeaa, mutta on helpompaa olla tukena, kun tietää sille olevan tarvetta. Toki aikuisena ja työntekijänä pyrin itse aina olemaan niin lähellä nuorta, että muistaisin itsekin kysyä, miten nuoret jaksavat. Kertominen voi olla kysymistäkin vaikeampaa, hän muistuttaa.  

Näihin kysymyksiin Invalidiliiton nuoret vaikuttajatkin vastaavat tällä viikolla julkaisemalla pieniä tervehdyksiä Invalidiliiton nuorten vaikuttajien Instagram-tilillä. Nuorten vaikuttajien ajatuksia voit seurata Instagram-sovelluksessa.  

Nuorisotyön viikon ohjelman löydät Allianssin verkkosivuilta. 

Allianssi Ry Instagramissa 

Jaa sosiaalisessa mediassa