Kukkakimppu, jossa punaisia ruusuja, vihreä peikolehti ja valkoista harsokukkaa.
2.2.2019

Invalidiliiton Raimo Lindberg -palkinto on myönnetty eduskunnan vammaisasioiden yhteistyöryhmälle (VAMYT).

- Eduskunnan VAMYT-ryhmä muodostaa asiantuntevan yhteistyökumppanin esimerkiksi järjestöille. Ryhmään kuuluu edustajia useista eduskuntapuolueista, ja tiedonkulku molempiin suuntiin toimii ja on mutkatonta, toteaa Invalidiliiton entinen toimitusjohtaja Raimo Lindberg.

- Itse tein yhteistyötä ryhmän kanssa kymmenkunta vuotta. Jo silloin huomasin, että ryhmän jäsenillä on sydän mukana vammaistyössä. Ryhmään kuuluvat edustajat ovat vammaisasioihin hyvin perehtyneitä ja asiantuntevia. Viime aikoina esiin ovat nousseet mm. vammaisten ihmisten opiskelu ja koulutus, työllisyys, esteettömyys ja hankintalain soveltamisala. Työtä tehdään aktiivisesti, Lindberg jatkaa.

Raimo Lindberg -palkinto voidaan myöntää yhteisölle, ryhmälle tai henkilölle, joka toiminnallaan, teoillaan tai innovaatioillaan on merkittävästi parantanut vammaisten ihmisten elämänlaatua, edistänyt vammaispolitiikkaa tai jollain muulla tavoin edesauttanut vammaisten ihmisten tasa-arvoisuutta ja osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Kansanedustaja ja VAMYT-ryhmän puheenjohtaja Johanna Karimäki kiittää ryhmän puolesta palkinnosta. - Vammaispolitiikka on ihmisoikeuspolitiikkaa, jossa tarvitaan puolustajia. Eduskunnan VAMYT-ryhmä arvostaa yhteistyötä Invalidiliiton kanssa, toteaa Karimäki.

Palkintoon liittyvän 3000 euron rahasumman VAMYT-ryhmä yhdessä Invalidiliiton kanssa jakaa Oppimis- ja ohjauskeskus Valterille sekä Ammattiopisto Spesialle liikuntavammaisten lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevään työhön. Valteri haluaa kehittää erityisesti liikuntavammaisten lasten kerhotoimintaa tavoitteenaan, että jokaiselle oppilaalle löytyy edes yksi harrastus. Ammattiopisto Spesian tavoitteena on liikuntavammaisten nuorten liikuntaharrastusten lisääminen sekä aistiradan kehittäminen. Oppilaiden kanssa yhdessä suunniteltava aistirata pohjautuu ns. Green Care -periaatteisiin (vuorovaikutus, kokemuksellisuus, osallisuus). Aistirata on esteetön ja siirrettävissä eri toimipisteisiin.

Raimo Lindberg -palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Kaisa Leka, Kalle Könkkölä ja Leo-Pekka Tähti.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa