9.5.2018
Invalidiliiton yhdistys- ja aluetoimintaan on saatu vahvistusta uusista työntekijöistä. Jokaisella liiton alueella työskentelee jatkossa oma järjestöasiantuntija.

Alueellisen vaikuttamistoiminnan ja elinvoimaisen yhdistystoiminnan vahvistamiseksi liittoon on palkattu kolme uutta järjestöasiantuntijaa. Uusien järjestöasiantuntijoiden toimipaikat ovat Oulu, Turku ja Lappeenranta. Henkilövaihdoksesta johtuen myös Länsi-Suomen alue on saanut uuden järjestöasiantuntijan. Samalla ruotsinkielisten yhdistysten tukeminen siirtyi Länsi-Suomen alueen järjestöasiantuntijalta Lounais-Suomen järjestöasiantuntijan vastuulle.  Vastuu valtakunnallisten yhdistysten järjestöllisestä tukemisesta siirtyi Mika Saastamoiselta Aapo Rantaselle.

Työntekijävaihdos tehdään ”saattaen vaihtaen” eli alueella ennen toiminut järjestöasiantuntija perehdyttää seuraajansa tehtävään. Kevään ja kesän ajan alueella aiemmin työskennellyt järjestöasiantuntija ja uusi järjestöasiantuntija ovat molemmat jäsenyhdistysten käytettävissä. 

Invalidiliiton järjestöasiantuntijat, heidän vastuualueensa  ja yhteystietonsa:        

Tarja Honkanen
Järjestöasiantuntija (Sisä- Suomi, toimipaikka Helsingin keskustoimisto)
0400 946 104

Tiina Ihalainen
 Järjestöasiantuntija (Kaakkois-Suomi, toimipaikka Snellmaninkatu 10, 53100 Lappeenranta)
044 765 0506

Hanna Lahti
Järjestöasiantuntija (Länsi-Suomi, toimipaikka Vaasanpuistikko 17, 65100 Vaasa)
044 765 0535

Sanna Leppäjoki
Järjestöasiantuntija (Lounais-Suomi ja ruotsinkieliset yhdistykset, toimipaikka Läntinen Pitkäkatu 33, 20100 Turku)
044 765 0579

Liisa Pitzén
Järjestöasiantuntija (Lappi, toimipaikka Kansankatu 53, 90100 Oulu)
044 765 0592

Aapo Rantanen
Järjestöasiantuntija (Etelä-Suomi ja valtakunnalliset yhdistykset, toimipaikka Helsingin keskustoimisto)
044 465 0585

Sanna Saarimaa
Järjestöasiantuntija (Oulu-Kainuu, toimipaikka Kansankatu 53, 90100 Oulu)
044 765 0512

Mika Saastamoinen
Järjestöasiantuntija (Itä-Suomi, toimipaikka Microkatu 1, G-osa, 4. krs, 70210 Kuopio, Postiosoite PL 1188, 70211 Kuopio)
044 765 1375

Mirva Kiiveri
Vastaava järjestöasiantuntija
Invalidiliitto
044 765 0658

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@invalidiliitto.fi
 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa