Joulukampanjan kuvituskuva.

Joulukeräyksellä autetaan vähävaraisia vammaisia ihmisiä Suomessa

19.11.2020
Tänäkin jouluna Invalidiliitto kerää varoja vähävaraisten vammaisten ihmisten hyväksi. Keräykselle on suuri tarve, sillä moni Invalidiliiton jäsen elää tuloilla, jotka jäävät satoja euroja alle suomalaisen köyhyysrajan.

Pienituloiseksi on Suomessa määritelty henkilö, jonka tulot ovat alle 1 230 euroa kuukaudessa. Työelämän ulkopuolelle jääneen vaikeavammaisen ihmisen perustulo on takuueläke eli noin 835 euroa kuukaudessa.

Köyhyyden kokemus korostuu usein juhlapyhien aikaan, kun pienet tulot eivät mahdollista jouluruokien tai lahjojen hankintaa. Vaatimaton joulu aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia ja huonommuuden tunteita. Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden kohdalla tilannetta pahentaa se, että köyhyys ei ole heille ohimenevä, vaan monelle kyseessä on koko aikuisiän kestävä ahdinko.

Voit lahjoittaa 10 euroa lähettämällä tekstiviestin TUKI10 numeroon 16301. Avun pyytäminen on joskus hankalaa. Sen antaminen ei. Kiitos, kun lahjoitat.

Keräyksen tuotolla hankitaan 50 euron arvoisia lahjakortteja huonoimmassa asemassa oleville Invalidiliiton jäsenille. Apu ohjataan perille liiton jäsenyhdistysten kautta. Lisäksi keräysvaroja kohdennetaan Invalidiliiton monipuoliseen köyhyydenvastaiseen toimintaan mm. vaikuttamis-, neuvonta- ja työllisyystoimintojen kautta.

Pääset lahjoittamaan myös Elämä yllättää -sivujen kautta.   

Keräyslupa: POL-2015-8992. Voimassa 1.1.2016 – 31.12.2020. Myöntäjänä Poliisihallitus.

Jaa sosiaalisessa mediassa