Piparkakku-ukkoja uunipellillä.
1.11.2021
Invalidiliiton jouluavustus jaetaan tänäkin vuonna jäsenjärjestöjen kautta apua tarvitseville. Jokaisella lahjoituksella on erityisen suuri merkitys juuri nyt.

Invalidiliiton varainhankinnassa käynnistyy marraskuun alussa perinteinen joulukeräys, jonka teemana on köyhyys.
 
Korona-aika on vaikuttanut meidän kaikkien elämään, mutta monille vammaisille ihmisille eristyneisyys, pelko ja syrjäytyminen ovat erityisen vakava haaste, kertoo Invalidiliiton varainhankinnan keräyspäällikkö Petri Äikiä.


Monen vaikeavammaisen ihmisen perustulo on takuueläke, jonka määrä jää yli 400 euroa alle suomalaisen köyhyysrajan. Vamma aiheuttaa usein myös lisäkuluja: ilman lääkkeitä ja apuvälineitä arjessa on vaikea selviytyä. Köyhyys vaarantaa noin joka kolmannen vammaisen ihmisen terveydenhuollon, välttämättömät lääkkeet, terveellisen ruuan sekä liikkumisen kodin ulkopuolella.

Jokainen lahjoitus on tärkeä

Joulukeräyksen tuotto ohjataan Invalidiliiton jäsenyhdistysten kautta heikossa asemassa olevien jäsentemme jouluisiin ruokakoreihin. Kotiin asti toimitettu ruokakori on saajalleen taloudellinen apu ja tärkeä merkki siitä, että haasteiden keskelläkin jossakin on joku, joka välittää.

“Invalidiliiton jouluavustus tuli juuri koronan keskellä, pahimpaan aikaan, keskelle yksinäisyyden kokemusta ja kallista keinonivelleikkausta. Silloin ei saanut halauksia, mutta juuri siltä avustus tuntui. Se oli halaus tai tärkeä käden ojennus, ja siitä tullut hyvä mieli kantoi pitkälle.”
Helena, 68, Hämeenlinna

Petri Äikiä arvelee, että avun tarve on tänäkin jouluna suuri. Tiukentuvat resurssit merkitsevät monelle vammaiselle ihmiselle esimerkiksi henkilökohtaisen avun vähenemistä, avun tarpeen kyseenalaistamista ja kuljetuspalveluista tinkimistä.


Lähestymme marraskuun alusta alkaen uusia ja vanhoja lahjoittajia kirjeitse ja puhelimitse. Pyytäisin muistamaan, että tässä on asia, jota kiireenkin keskellä olisi hyvä pysähtyä miettimään. Pienelläkin lahjoituksella voi olla valtavan suuri merkitys, Äikiä kertoo.

Tietoa keräyksestä:

Tutkimustietoa aiheesta:

Jaa sosiaalisessa mediassa