Kuvituskuva.
8.11.2021
Minun maailmani on yksi kolmesta avajaisnäyttelystä, joka avaa uuden Suomen Kello- ja korumuseon keväällä 2022 Espoon Tapiolaan. Näyttely toteutuu yhteistyössä Invalidiliiton kanssa. Näyttelyssä korut kertovat kertojansa tarinaa. Näyttelyn taustalla on laajempi työryhmä, johon kuuluu museon ja Invalidiliiton edustuksen lisäksi edustaja Suomen Kultaseppien liitosta, TAIKEsta ja Korutaideyhdistyksestä.

Museolla syntyi keskustelua siitä, miten yhdenvertaisuutta voitaisiin nostaa esille Black lives matter ja Me too -liikkeiden voimistuessa. Syntyi idea näyttelyiden sarjasta, joka nostaa esille erilaisia vähemmistöjä Suomessa ja joka antaa mahdollisuuden kertoa omasta maailmastaan. 

Ensimmäinen näyttely, Minun maailmani, käsittelee vammaisuutta. Mukana näyttelyssä on työpareja, joista toinen jakaa oman tarinansa ja toinen on ammattitaiteilija. Ainutlaatuisesta yhteistyöstä nousee esille kokemuksia yhdenvertaisuudesta korujen muodossa. Tarinansa jakava henkilö on mukana prosessissa alusta loppuun asti. Työparit ovat aloittaneet työskentelyn lokakuussa 2021. He työskentelevät yhdenvertaisina kumppaneina koko prosessin läpi.

Työpareja on kahdeksan kappaletta ja kaksi taiteilijaa työskentelee itsenäisesti kertoen oman tarinansa. Tarinansa jakajilla on erilaiset taustat ja ikähaarukka on iso. Myös tekijöillä on erilaiset taustat, kultasepistä korutaiteilijoihin. 

Minun maailmani -näyttely avautuu maaliskuussa 2022.
 

Jaa sosiaalisessa mediassa