Paloauto ja ambulanssi tien vieressä.
26.4.2019
Invalidiliitto oli kutsuttu keskustelemaan eri tavoin toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöiden paloturvallisuuden edistämisestä poistumistilanteissa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöön – SPEK:iin.

Keskustelun pohjana olivat vaikutukset, joita uusi rakennusten paloturvallisuusasetus aiheuttaa toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöiden poistumiseen palotilanteissa. 

Erityisenä yhteisenä huolenaiheena oli ns. parvekeluukut, jotka eivät ole tasapuolisesti kaikkien asukkaiden käytettävissä, koska ne edellyttävät toimintakykyä, jota kaikilla ei ole. Invalidiliiton lakimies Elina Nieminen piti tätä yhdenvertaisuuden näkökulmasta arveluttavana ja jopa turvallisuutta vaarantavana tekijänä. 

– Olisikin suositeltavaa käyttää sellaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaikkien eri tavoin toimivien asukkaiden itsenäisen pelastautumisen, totesi Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen

Invalidiliiton tapaaminen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä SPEK:ssä. Kuvassa mm. Invalidiliiton lakimies Elina Nieminen ja Esteettömyyskeskus ESKE:n esteettömyysasiantuntija Johanna Hätönen

 

Mukana liikkumis- ja toimimisesteisten paloturvallisuuden edistämistä pohtimassa oli lisäksi ympäristöministeriön edustaja. Invalidiliitto jatkaa hyvää yhteistyötä SPEK:in kanssa, jotta asetuksen tavoite vahvistaa henkilöiden omatoimista mahdollisuutta poistumiseen toteutuisi kaikkien kansalaisten osalta yhdenvertaisesti. 
 

Jaa sosiaalisessa mediassa