Kaksi kuvaa joissa molemmissa Mikael Jungner tulossa sähköpotkulaudalla ylioppilaslakki päässä. Vasemmassa kuvassa selkä päin on nainen pyörätuolissa ja oikeassa kuvassa mies rollaattorin kanssa.
29.4.2022
Se on vappu ja kesä tulossa! Kaduilla liikkuu monenlaisia kulkijoita: ikääntyneitä, näkövammaisia, pyörätuolinkäyttäjiä ja niitä, joiden kognitiiviset kyvyt ovat syytä tai toisesta alentuneet. Kaikilla on oikeus liikkua turvallisesti ja omaan tahtiinsa.

Aina turvallinen liikkuminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Liikenneturvan tämänkeväiseen kyselyyn vastanneesta kolme neljästä kokee, että vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat lisänneet turvattomuutta kaupunkialueella. Äänettömät, mutta tarvittaessa aikamoiseen vauhtiin kiihtyvät laitteet voivat tien päällä yllättää - etenkin jos niillä kuljetaan väylillä, jotka on tarkoitettu jalankulkijoille.

Esimerkiksi ikääntyessä toimintakyky heikkenee ja reaktioajat pitenevät, jolloin ohi sujahtelevat sähköpotkulaudat aiheuttavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Näkövammainen kulkija ei voi varautua lähestyvään lautailijaan, etenkin, jos sähköpotkulaudassa ei ole varoituskelloa.

Läheltä piti -tilanteet ovat henkisesti kuormittavia. On raskasta liikkua, jos joutuu pelkäämään tai olemaan erityisen varuillaan.

Sähköpotkulautojen jättäminen kulkuväylille voi aiheuttaa vaaratilanteita. Näkövammainen kulkija voi kompastua lautaan.  Apuvälinein liikkuva ihminen joutuu menemään ajoradalle tai jyrkkä jalkakäytävän reunakivi voi estää ohittamisen. Pyörätuolin käyttäjä ei myöskään pysty nousemaan ja siirtämään sähköpotkulautaa pois tieltään. Pahimmassa tapauksessa matkan teko tyssää siihen. Pysäköidään sähköpotkulaudat siis asiallisesti tai niille varatuille paikoille. 

Iso vaaratekijä liikenteessä on alkoholi. Päihtyneenä tulee herkästi yliarvioitua taitonsa ja reaktionopeutensa. Laudalle tekee mieli ottaa myös kaveri, jolloin onnettomuusriski kasvaa entisestään.

Liikenneturvasta muistutetaan, että sähköpotkulauta on ajoneuvo, jolla on kuljettava liikennesääntöjen mukaan. 

- Sähköpotkulaudalla kuljetaan pyöräilyväylillä tai sen puuttuessa ajoradalla – ei jalkakäytävällä. Olennaista on liikkua muut kulkijat huomioiden ja niin, että oma toiminta on ennakoitavaa. Usein se tarkoittaa oman nopeuden sääntelyä, vain turvallisia ohituksia, äänimerkin käyttöä ja suuntamerkin näyttöä sekä hidastamista risteyksiin, sanoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.

- Vaikka olet kuinka osaava skuutteri, sinuun voi törmätä jotain, jolle et voi mitään. Muista siis maltti ja kypärä, sanoo itsekin sähköpotkulaudalla kolaroinut viestintäjohtaja, entinen kansanedustaja- Mikael Jungner.

Invalidiliitto, Aivovammaliitto, Näkövammaisten liitto, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, VALLI ja Liikenneturva toivottavat turvallista vappua sähköpotkulautailijoille ja kaikille suomalaisille!

Liikenneturvan Kymmenen sähköpotkulautailijan kultaista sääntöä

  1. Sähköpotkulaudalla kuljetaan pyöräväylillä – ei jalkakäytävillä.
  2. Huomioi muut liikkujat - erityisesti jalankulkijat.
  3. Vähennä vauhtia ja muista ennakoida.
  4. Pysähdy punaisiin ja hidasta risteyksiin.
  5. Anna tietä suojatiellä.
  6. Aja vain selvin päin.
  7. Pysäköi fiksusti.
  8. Pysähdy käyttämään kännykkää.
  9. Sähköpotkulaudalla ei saa kuljettaa matkustajia.
  10. Käytä kypärää – muista pimeällä myös valot.

Liikenneturvan kyselytutkimus toteutettiin maalis-huhtikuussa 2022. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1029 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia. Lue lisää Liikenneturvan sivuilta.

 

Lisätietoja:

Riitta Saksanen, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija, Invalidiliitto, p. 044 7650498 riitta.saksanen@invalidiliitto.fi    

Juha Valtonen tutkimuspäällikkö, Liikenneturva, p. 040 727 7776 juha.valtonen@liikenneturva.fi

 

Jaa sosiaalisessa mediassa