kuvituskuva.
30.11.2023
Ensimmäinen joulukuuta avautuu joulukalenterin ensimmäinen luukku ja niin myös mahdollisuus kurkistaa Invalidiliiton kevään 2024 koulutustarjontaan.

Kaikille kiinnostuneille mielenkiintoisia keskusteluja haastavista aiheista  

Suosittujen Ajankohtaista vammaispolitiikassa -verkkokeskustelujen kevään ensimmäisinä teemoina ovat vammaisten ihmisten oikeusturvan haasteet (18.1.) ja tuoreiden tutkimusten tulokset vammaisten ihmisten elämästä (8.2.). Mitä kertovat Invalidiliiton osallisuusbarometri, VANE:n raportti ”Oikeuksien toteutuminen vammaisten ihmisten arjessa” sekä THL:n tutkimus ”Vammaisuus ja haavoittuvuus".  

Kevään webinaareissa käsitellään myös vammaisten ihmisten seksuaalioikeuksia, häirinnän, syrjinnän ja vihapuheen tunnistamista ja niihin puuttumista, kuntoutukseen hakemista sekä työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulojen yhteensovittamista.  

Yhdistystoimijoille perehdytystä ja tietoiskuja   

Tarjolla on perehdytystä uusille puheenjohtajille, taloudenhoitajille, hallitusten jäsenille ja toimikuntien jäsenille. Kevään webinaareissa voi myös ottaa haltuun yhdistyksen tietoturvaa sekä opiskella some- ja vaikuttamisviestintää.  

Kohdennettu koulutus – yritysideoiden sparrausta ja naiseuden juhlintaa 

Uudellamaalla asuvat pitkäaikaissairaat-, vammaiset- ja erityistä tukea tarvitsevat henkilöt kokoontuvat 1.-2.3. sparrailemaan omia yritysideoitaan ja saamaan tietoa keinoista itsensä työllistämisestä. Kansainvälisenä naisten päivänä 8.3. naisten woimawebinaari ja paikalliset tapahtumat kokoavat vammaisia naisia ja itsensä naiseksi kokevia yhteen juhlimaan naiseutta. 

 

Lisää koulutuksia ja lisätietoja löydät www.invalidiliitto.fi/koulutuksia

Jaa sosiaalisessa mediassa