15.2.2018
Invalidiliiton hallinnoiman Yritystä!-hankkeen kymmenkunta edustajaa vieraili eduskunnassa keskiviikkona 14. helmikuuta. Vierailulla virisi hyvää keskustelua ajankohtaisista yrittäjyysasioista eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän (VAMYT) kanssa.
Kuva
Yritystä!-hankkeen edustajia eduskunnan valtiosalissa

 

– On hyvä kuulla onnistuneita tarinoita yrittäjyydestä. Näin voimme levittää yrittäjyyden ilosanomaa niin, että mahdollisimman moni vammainen ihminen rohkaistuisi lähtemään yrittäjäksi, eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Karimäki sanoi.

Hallituksen kärkihankkeena on Osatyökykyisille tie työelämään. Sen tavoitteena on lisätä merkittävästi osatyökykyisten työssä pysymistä ja työllistymistä avoimille työmarkkinoille muun muassa lisäämällä vammaisten yrittäjyyttä.

Tilaisuudessa keskusteltiin vammaisyrittäjyyden tämänhetkisestä tilanteesta ja muun muassa erilaisista tuista, joita vammainen ihminen saa, jotta pääsee samalle viivalle muiden yrittäjien kanssa. 

– Vammaisten yrittäjien tilannetta parantaisi se, että elinkeinotuen hakemista helpotettaisiin. Myös henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelut ovat tärkeitä vammaisille yrittäjille, Yritystä!-hankkeen hankepäällikkö Sinikka Winqvist sanoi.

Elinkeinotuen hakeminen on tällä hetkellä kovin byrokraattista ja monimutkaista. Myös hakemusten hylkäysprosentti on liian suuri. 

Elinkeinotukea Yritystä!-hankkeen yrittäjät olivat saaneet muun muassa laitteisiin, koneisiin ja kalusteisiin.

Winqvist kertoi myös Yhdenvertaisena työelämässä! -seminaari- ja messutapahtumasta 28.toukokuuta, jonka järjestävät Invalidiliiton hallinnoima Yritystä!-hanke, Uudenmaan alueen TE-toimiston työkykykoordinaattorihanke ja Yhdenvertaisuusvaltuutettu.

– Kannatan lämpimästi sitä, että vammaisyrittäjyyden esteitä poistetaan, Karimäki totesi.

Tilaisuudessa olivat mukana Karimäen lisäksi eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän VAMYT-ryhmän jäsen, kansanedustaja Sari Sarkomaa, ryhmän jäsenen Sari Tanuksen avustaja Jukka Salmi ja Karimäen avustaja Teemu Huikuri

Teksti ja kuva: Kirsi Tervamäki

Jaa sosiaalisessa mediassa