Henkilökohtaisen avun paraatissa 12.6.2019 Invalidiliiton osallistujat
14.6.2019
Henkilökohtaisen avun paraati järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa Helsingissä 11. kesäkuuta. Paraatissa juhlittiin 10 vuotta täyttävää henkilökohtaista apua ja henkilökohtaisten avustajien työn merkityksellisyyttä.

Tilaisuutta kevään aikana valmisteltiin yhdessä. Järjestelyissä mukana olivat Invalidiliiton ohella Assistentti.info, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, Heta-liitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr, Näkövammaisten liitto ry sekä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry.

Henkilökohtaisen avun paraati alkoi Narinkkatorilla klo 14 ja paikalla oli tuolloin paljon ihmisiä. Tunnelma oli leppoisa jota lisäsi myös Resonaarigroupin musiikkihetket. Tilaisuuden suojelijana toimi kansanedustaja Paula Risikko. Hän oli vahvasti vaikuttamassa vuonna 2009, kun vammaispalvelulakia edellisen kerran uudistettiin. Tällöin henkilökohtainen apu tuli vaikeavammaisille ihmisille subjektiiviseksi oikeudeksi.  

Paraatinen keskiössä olivat henkilökohtaiset avustajat ja Tiitta Suomalainen kuvasikin puheessaan avustajan työn monimuotoisuutta, joka rakentuu palveluja käyttävän ihmisen tarpeista ja intresseistä.  Työnantajan puheenvuoron piti Raila Riikonen avaten henkilökohtaisen avun merkitystä päivittäisten toimien mahdollistajana. Puheenvuorot käyttivät JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Heta-liiton varapuheenjohtaja Elina Nieminen (Niemisen puhe pdf-muodossa). Molemmissa puheissa korostui järjestöjen keskinäinen yhteistyö ja sen merkitys henkilökohtaisen avun vahvistajana. 

Puheiden jälkeen musiikin saattelemana aloitettiin yhteinen marssi kohti eduskuntataloa seuraavin marssihuudoin: ”Henkilökohtainen apu, totta eikä tabu!”  ”Ylpeästi avun kannalla!”  ” Ylpeästi ammattina avustaja!”

Eduskuntatalon portailla tapasimme kansanedustajia, joille Auli Leiniö esitti kysymyksiä päivän teemaan liittyen. Eduskuntaryhmiä edustivat kansanedustajat Sari Sarkomaa (Kok.), Päivi Räsänen (KD), Noora Koponen (Vihr.), Katja Hänninen (Vas.), Ari Koponen (PS), Ilmari Nurminen (SDP), Veronica Rehn-Kivi (RKP) ja Pekka Aittokumpu (Kesk.).

Me järjestelyissä mukana olleet tahot jaoimme tilaisuudessa myös lyhyttä tietopakettia henkilökohtaisesta avusta: 

  • Henkilökohtainen apu on monelle vammaiselle itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen elämän perusta. 
  • Vammainen ihminen itse määrittelee henkilökohtaisen avustajan työtavat ja tehtävät: mitä tehdään, milloin tehdään ja ennen kaikkea miten tehdään.
  • Henkilökohtaiset avustajat ovat normaalissa työsuhteessa joko suoraan vammaisen työnantajan, palveluyrityksen tai muun vastaavan tahon kanssa.
  • Henkilökohtaisen avustajan työ on monipuolista, kaikissa elämän tilanteissa; kotona, töissä, opiskelussa ja tavallisessa elämässä.
  • Henkilökohtaiset avustajat mahdollistavat sitoutumisellaan ja osaamisellaan vammaisen ihmisen itsenäisen, omannäköisen elämän.
  • Henkilökohtaiset avustajat on tehty elinvoimasta ja ylpeydestä!

Henkilökohtaisen avun paraati oli positiivinen kokemus, joka innostaa jatkamaan. Toivottavasti voimme olla mukana toteuttamassa sitä myös ensi vuonna.

Jaa sosiaalisessa mediassa