Lapin vaalipiiri
- Lapin vaalipiiri32Esko KoivurantaKolariLuoteis-Lapin Invalidit ry
- Lapin vaalipiiri33Raimo Toratti, radio/tv-mekaanikkoTornioTornion Invalidit ry
"Lapin Invalidien luottomies" otsikoi Pohjolan Sanomat taannoin toimiani. Aktiiviurani yhdistyksessä alkoi sihteerinä 15 vuotta sitten ja jatkui vuoden tauon jälkeen pj:na tähän asti. Olen toiminut Tornion vammaisneuvoston pj:na sen perustamisvuodesta -84 asti ja Lapin läänin vammaistyöryhmässä sen toiminnan ajan 2000-2015. Huomionosoitukset: Vuoden Torniolainen -96, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi 6.12.2003, Lapin vuoden 2010 kellokas ja Lapin sosiaali- ja terveysturvan kultainen ansioplakaati.
- Lapin vaalipiiri34Minna Muukkonen, merkonomiRovaniemiRovaniemen Invalidit ry
Olen 53- vuotias rovaniemeläinen nainen, koulutukseltani merkonomi. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä hänen kaksi aikuista tytärtään. Olen ollut pitkään vahvasti mukana järjestötoiminnassa. Tällä hetkellä toimin mm. Rovaniemen Invalidit ry:n puheenjohtajana sekä vammaisneuvoston puheenjohtajana. Minulle on tärkeää, että myös lappilaisten ääni saadaan kuuluviin Invalidiliiton vaikuttamistyössä. Siksi olen valmis sitoutumaan valtuustotyöskentelyyn ja ottamaan rohkeasti kantaa asioihin.
- Lapin vaalipiiri35Krista Ananin, lähihoitaja, matkatoimistovirkailijaRovaniemiRovaniemen Invalidit ry
Vaikuttaminen on noussut tärkeimmäksi asiaksi elämässäni sen jälkeen, kun sairastuin vakavasti ja jouduin palveluiden ja apuvälineiden kanssa elämään. Olen monessa järjestötoiminassa mukana, jopa Hengitysliitton liittohallituksessa istunut ja sitä myöten kiinnostuin myös Invalidiliiton liittovaltuustotyöskentelystä. Olen käynyt Invalidiliiton kokemustoimija koulutuksen ja Hetaliiton vertaistukijakoulutuksen juuri vaikuttamisen mahdollisuuksien tueksi. Toivoisin todella saavani sinun äänesi.