Opasteet
Hyvä opastus auttaa tilan hahmottamisessa ja siellä toimisessa. Opastuksen on oltava kattava ja katkeamaton. Opasteiden sijoittelussa pitää ottaa huomioon se, että ne näkyvät hyvin kaikille.

Opasteet

Kulkuväylien yläpuolelle tulevat opasteet sijoitetaan niin, että törmäysvaaraa ei ole. Vapaan tilan korkeus opasteen alla pitää olla vähintään 2100 mm. Kulkuväylien sivuilla läheltä luettavaksi tarkoitetut opasteet sijoitetaan 1400–1600 mm korkeudelle.

Huoneopaste sijoitetaan seinään oven aukeavalle puolelle, ei itse oveen. Huoneopasteissa ja muissa läheltä luettavaksi tarkoitetuissa opasteissa käytetään kohomerkintöjä. Numerot ja kirjaimet tehdään kohokuvioina, joissa on selvä tummuuskontrasti. Opaste ei saa olla esteenä kulkureitillä ja sitä lukeva henkilö ei saa estää ohikulkua.

Jos opaste on sisältäpäin valaistu, pohjan on oltava tumma ja kirjainten vaaleat.

Sisäänkäyntiin voidaan asentaa opastava äänimerkkilaite näkövammaisia henkilöitä varten. Suunnistautumista pihassa auttaa esimerkiksi suihkulähteen soliseva ääni.

Ovikello ja -summeri

Painonapit, kuten ovikellot ja summerit sijoitetaan pyörätuolin käyttäjän ulottuville 850–1100 mm korkeudelle ja vähintään 400 mm etäisyydelle nurkasta. Summerissa pitää olla äänimerkin lisäksi valomerkki. On tärkeää, että opasteen kuviot voi tunnistaa sekä heikon näön avulla että sormin tunnustellen.

Asuntojen numerot merkitään summeritauluun selkeänä tummuuskontrastina erottuvina kohonumeroina, joiden korkeus on vähintään 15 mm ja jotka ovat 1 mm koholla. Numeron poikkileikkauksen pitää olla muodoltaan ylösalaisin käännetty pyöristetty v-kirjain. Numerojen ja kirjainten lisäksi voidaan käyttää kuvasymbolia. Kohokuvioiden on oltava selkeitä ja yleisesti tunnettuja.

Kansainvälinen pyörätuolisymboli

Pyörätuolisymboli, ISA-symboli (International Symbol of Access), on kansainvälinen liikkumisesteisen symboli. Sitä käytetään merkitsemään mm. esteetöntä sisäänkäyntiä rakennukseen, esteetöntä wc:tä tai liikkumisesteisille varattuja autopaikkoja. Sen avulla voidaan myös osoittaa esteetön reitti tai esteetön tila (esim. reitti hissille tai esteetön pukeutumistila liikuntapaikassa).

Virallista ISA-symboli voidaan käyttää sini- tai mustapohjaisena. Sitä voidaan käyttää peilikuvana. Tiedostojen avaamiseen saatat tarvita erikoisohjelman. 

ISA-symboli
ISA-symboli


Lataa sinipohjainen ISA-symboli .jpg tiedostona.
Lataa sinipohjainen ISA-symboli .ai tiedostona.
Lataa sinipohjainen ISA-symboli .wmf tiedostona.
 

ISA-symboli mustavalkoinen
ISA-symboli


Lataa mustapohjainen ISA-symboli .jpg tiedostona.
Lataa mustapohjainen ISA-symboli .ai tiedostona.
Lataa mustapohjainen ISA-symboli .wmf tiedostona.

Lähde ja lisätietoa: International Symbol of Accessibility.

Muut symbolit

Induktiosilmukalla varustetut tilat merkitään SFS-EN 60118-4 mukaisella symbolilla. Induktiosilmukka on kuulovammaisten apuvälineeksi tarkoitettu laite. Se tulisi olla kaikissa kokoontumis- ja palvelutiloissa. Induktiosilmukka-symbolin saa painokelpoisena kuvana Kuuloliiton kautta. 

Induktiosilmukka-symboli
Induktiosilmukka-symboli

 

Lisää esimerkkejä symboleista Helsingin kaupungin Helsinki kaikille -projektin Esteettömät symbolit-sivustolta.

Lisätietoa Näkövammaisten liiton esteettömyys-sivuilta, Opasteet ja ohjaavat materiaalit.

Esteettömiä ratkaisuja -opas (pdf, avautuu uuteen ikkunaan)

 

Jaa sosiaalisessa mediassa