kuvituskuva.
Turvallisen tilan periaatteilla ja toimintatavoilla haluamme Invalidiliitossa luoda tilan, jossa kaikki omalla toiminnallaan rakentavat yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja keskustelua. Turvallinen tila on mahdollisimman esteetön ja saavutettava.

Periaatteet koskevat toimintaamme erilaisissa koulutus- ja muissa tilaisuuksissa, sekä läsnä- että verkkotilaisuuksissa, myös sosiaalisessa mediassa.

Luodaan kukin osaltamme turvallinen ilmapiiri rakentavalle keskustelulle seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Turvallisen tilan periaatteet

KUNNIOITA

Olemme jokainen erilaisia. Hyväksy jokaisen tapa olla läsnä, liikkua ja osallistua omana itsenään. Kunnioita jokaisen itsemääräämisoikeutta ja oikeutta määritellä itse itsensä sekä henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.

KUUNTELE

Ole avoin erilaisille mielipiteille ja kokemuksille. Kunnioita toisen kokemusta, vaikka se olisi erilainen kuin oma kokemuksesi. Huolehdi siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Ethän jyrää muiden mielipiteitä. Anna myös muille puheenvuoro. 

PUUTU

Jokaisella on velvollisuus puuttua loukkaavaan puheeseen, huonoon käytökseen, kiusaamiseen ja epäasialliseen kohteluun. Häirintä, seksuaalinen häirintä ja syrjintä ovat yhdenvertaisuuslaissa kielletty.

Tilaisuuden järjestäjä toimii myös häirintäyhdyshenkilönä, johon voit olla yhteydessä, jos kohtaat tai havaitset epäasiallista käyttäytymistä. 

OIVALLA

Ole avoimin mielin ja opi toisilta. Jokainen mokaa joskus. Pyydä anteeksi, jos olet loukannut toista tahallisesti tai tahattomasti. Jatkossa osaat toimia paremmin.

kuvituskuva.

 

Häirintä, syrjintä tai muu epäasiallinen kohtelu

Häirintä on ihmisarvoa loukkaavaa käyttäytymistä. Häirintää voi olla rasistinen tai muu johonkin ryhmään kohdistettu vihapuhe sekä epäasiallinen tai syrjivä kohtelu. Syrjintään, häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttuminen on jokaisen tehtävä.

Tilaisuuden järjestäjä toimii myös häirintäyhdyshenkilönä, johon voit olla yhteydessä, jos kohtaat tai havaitset epäasiallista käyttäytymistä. 


Lue lisää syrjinnästä ja häirinnästä

Jaa sosiaalisessa mediassa