Kehitysvammaisten Tukiliitto, Invalidiliitto ja Suomen CP-liitto toimittivat ministeriölle elokuun lopussa kirjelmän, jossa nostettiin esiin apuvälineiden saatavuudessa, yksilöllisessä tarvearvioinnissa, huollossa ja palveluiden oikea-aikaisuudessa toistuvia ongelmia. Järjestöt pyysivät ministeriötä huomioimaan esitetyt havainnot valtakunnallisessa ohjauksessa sekä mahdollisten lisäohjeiden ja linjausten valmistelussa.
Ministeriön syyskuussa antamassa vastauksessa korostetaan, että apuvälinepalvelujen tulee perustua yksilölliseen arviointiin ja että hyvinvointialueiden ohjeet eivät saa rajoittaa laissa turvattuja oikeuksia. ”On tärkeää, että ministeriön vastauksessa korostetaan yksilöllistä tarvearviointia. Vastaus jää kuitenkin puutteelliseksi, sillä siinä ei kerrota miten puututaan havaittuihin ongelmiin ja saatetaan ne valvontaviranomaisen tietoon, seurataan uuden oppaan vaikutuksia tai reagoidaan lainvastaisiin käytäntöihin hyvinvointialueilla”, Invalidiliiton juristi Ranja Alava korostaa.
Kirjelmän tehneissä järjestöissä kirjattiin vuonna 2025 yli 400 apuvälinepalveluihin liittyvää yhteydenottoa. Yhteydenotoissa korostuvat muun muassa apuvälineiden kohtuuttomat toimitus- ja huoltoviiveet, puutteellinen yksilöllinen arviointi sekä tilanteet, joissa käytössä olevia apuvälineitä on pyydetty palauttamaan ilman olennaista muutosta henkilön tarpeessa.
Invalidiliiton vuonna 2024 toteuttaman kyselyn mukaan yli puolet vastaajista koki, ettei saanut apuvälinepalvelua kohtuullisessa ajassa. Joka neljäs vastaaja oli joutunut jäämään kotiin apuvälineen rikkoutumisen tai huollon viivästymisen vuoksi, ja lähes neljännes arvioi viivästysten aiheuttaneen turvallisuusriskejä.
Järjestöt vaativat sosiaali- ja terveysministeriöltä vahvempaa valtakunnallista ohjausta, yhdenvertaisuusvelvoitteiden korostamista, valtakunnallisen seurannan käynnistämistä, havaittuihin epäkohtiin puuttumista ja apuvälineiden käyttäjien osallistamista uuden oppaan toimeenpanon ja vaikutusten seurantaan.
Järjestöt muistuttavat, että apuvälineitä koskevia ratkaisuja tulee tehdä perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti, mikä edellyttää Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten, kuten YK:n vammaissopimuksen, velvoitteiden huomioon ottamista. Ratkaisujen on perustuttava henkilön yksilölliseen tarpeeseen, toimintakykyyn ja elämäntilanteeseen, ei alueellisesti vaihteleviin käytäntöihin tai kategorisiin rajauksiin. Apuvälinepalvelujen lainmukainen toteutuminen ei saa riippua myöskään siitä, kykeneekö yksittäinen ihminen tekemään muistutuksen, kantelun tai viemään asian oikeuskäsittelyyn.