Lakikirja ja tuomarin nuija
21.5.2026
Invalidiliitto vastustaa oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa etukäteismaksun käyttöönottoa tuomioistuimissa. Liiton mukaan maksu heikentäisi erityisesti vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia hakea oikeutta.

Invalidiliitto katsoo, että etukäteismaksun periminen heikentäisi vammaisen henkilön oikeusasemaa, mikäli hän on aikeissa nostaa siviilikanteen syrjinnästä käräjäoikeudessa. Monelle vammaiselle henkilölle kanteen nostaminen on suuri taloudellinen riski, koska oikeudenkäyntikulut voivat nousta huomattavan korkeiksi. Tämä lisäisi merkittävästi kynnystä viedä syrjintätapauksia tuomioistuimeen.

Liitto korostaa lausunnossaan, että ehdotus on ristiriidassa perustuslain takaaman oikeusturvan kanssa. Jokaisella tulee olla oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman kohtuutonta estettä. Etukäteismaksu kaventaisi tätä oikeutta ja lisäisi eriarvoisuutta kansalaisten välillä. Oikeuden saatavuus olisi siten riippuvainen maksukyvystä. Invalidiliitto muistuttaa myös, että oikeuden saatavuutta on jo rajoitettu aiemmilla lakimuutoksilla, esimerkiksi edellyttämällä vammaispalveluita koskevissa valitusasioissa valitusluvan hakemista korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 

YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan valtioiden tulee turvata vammaisille henkilöille yhdenvertainen ja tehokas oikeussuoja muiden kanssa. Esiselvityksen mukainen etukäteismaksu olisi ristiriidassa tämän velvoitteen kanssa, joten sen jatkovalmistelusta lainsäädännöksi tulee luopua.

Invalidiliiton lausunto oikeusministeriölle esiselvityksestä etukäteismaksusta tuomioistuimissa

Jaa sosiaalisessa mediassa