
Kampanjan tavoitteena on tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen siitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus valita itselleen sopiva liikuntamuoto ja -ympäristö omien tavoitteiden, tarpeiden ja toiveiden pohjalta, riippumatta omista kyvyistä tai henkilökohtaisista ominaisuuksista. Invalidiliiton jäsenyhdistykset järjestävät viikon aikana useita liikunta-aiheisia tapahtumia ympäri Suomea. Voit tutustua paikkakuntiin kampanjan sivuilla.
Tänä vuonna Invalidiliitto tekee kampanjan tiimoilta yhteistyötä ESPIN ry:n, Espoon kaupungin liikuntatoimen ja Pyöräilykuntien verkosto ry:n kanssa. Invalidiliitto ja ESPIN ry järjestävät Helppo liikkua -lenkin torstaina 15.5. Espoon Tynnyripuiston ympäristössä, kauppakeskus Ison Omenan takana klo 14–17. Menossa mukana on mm. Invalidiliiton tsemppilähettiläs, ratakelaaja Henry Manni ja Espoon kaupungin liikuntatoimi. Tapahtuman aikana voi kiertää kolme eri pituista ja esteettömyysvaatimuksiltaan erilaista reittiä 600 metrin lenkistä 1,5 km lenkkiin. Iltapäivän aikana tapahtumassa voi kokeilla frisbeegolfia, tarkkuussuunnistusta ja liikunnanohjaajan vetämää toimintaa. Lisätietoja tapahtumasta saat tästä.
Pyöräilykuntien verkosto ry:n kanssa on käynnistetty yhteistyö Helppo liikkua -kampanjaan, Pyöräilyviikkoon ja Kilometrikisaan liittyen. Kilometrikisaan on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista osallistua erilaisia soveltavan liikkumisen apuvälineitä käyttäen. Olipa käytössä manuaalipyörätuoli, käsi- tai nojapyörä, kolmipyörä, potkupyörä tai käyttäjän vamman mukaan räätälöity erikoispolkupyörä, niin kilometrit ovat kirjaamiskelpoisia. Sähköpyörätuolilla ja henkilökohtaiseksi apuvälineeksi luokitellulla sähkömopolla liikutut kilometrit käyvät yhtä hyvin. Kilometrikisaa käydään 1.5.–30.9.2025 välillä. Mukaan voi liittyä koko kisan ajan, kilometrit ja minuutit voi kirjata myös takautuvasti. Lisätietoja osoitteessa: https://www.kilometrikisa.fi/.
Helppo liikkua -viikon ajankohta määräytyy kansainvälisen esteettömyys- ja saavutettavuuspäivän (Global Accessibility Awareness Day) mukaan. Se on vakiinnuttanut paikkansa toukokuun kolmantena torstaina, ja tänä vuonna sitä vietetään 15.5. Invalidiliiton järjestämää Helppo liikkua -viikkoa on vietetty jo yli 10 vuoden ajan.
Lisätietoja kampanjasta: viestintäasiantuntija Markus Pitkänen, markus.pitkanen@invalidiliitto.fi, 044 465 6048.