Tunneltakuvia Helsingin Helppo liikkua -tapahtumasta.
23.5.2022
Helppo liikkua -viikkoa vietettiin 16.-22.5.2022 yhdenvertaisen liikunnan merkeissä. Invalidiliitto ja jäsenyhdistykset järjestivät esteettömiä Helppo liikkua -tapahtumia useilla paikkakunnilla.

Esteettömyys- ja saavutettavuuspäivänä, to 19.5.2022, järjestettiin Helppo liikkua -lenkki Helsingin Kansalaistorilla ja Töölönlahden ympäristössä. Päivä oli aurinkoinen ja nähtävää ja koettavaa oli torin lisäksi reitin varrella. Ohjelmalavalla Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Invalidiliiton entiselle pääjohtaja Petri Pohjoselle liikunnan ja urheilun ansiomerkin. Ääneen pääsivät myös Ukrainan paralympiajoukkueen urheilijat, jotka osallistuivat Helppo liikkua -lenkille perheineen. Oopperatalon amfiteatterilla ulkoilijoita tanssittivat Uudenmaan pyörätuolitanssijat. Tapahtuman juonsi Johannes "Hatsolo" Hattunen

Helsingin tapahtumaan osallistui päivän aikana arviolta noin 200 ulkoilijaa. Helppo liikkua -tapahtumissa ympäri Suomea osanottajia oli yhteensä reippaasti yli 300, joten Invalidiliitto ja Validia Oy lahjoittavat yhteensä 4500 € (15 € x 300) vammaisten ihmisten auttamiseksi Ukrainassa ja Suomessa.

Helppo liikkua -tapahtumiin osallistuminen oli maksutonta, mutta vapaaehtoisen lahjoituksen on voinut tehdä tekstiviestillä tai kotisivujen kautta. Keräys jatkuu edelleen osoitteessa invalidiliitto.fi/lahjoita/ukraina.

Helppo liikkua -viikolla julkaistiin myös teemaan liittyviä asiantuntija-artikkeleita ja blogeja, jotka ovat luettavissa kotisivuilla:

Helppo liikkua -viikon yhteistyökumppaneina olivat Suomen Paralympiakomitea ja Validia Oy. Myös Hartwall, XXL Sport sekä Kampin Musti ja Mirri sponsoroivat Helsingin tapahtumaan pieniä tuoteyllätyksiä.

Jaa sosiaalisessa mediassa