Kaakkois-Suomen alueen suunnittelupäivät
4.10.2018
Invalidiliiton yhdistysväki kokoontui alueellisille suunnittelupäiville ideoimaan yhdistysten välistä yhteistoimintaa ja vertaistoimintaa vuodelle 2019.

Suunnittelupäivät järjestettiin jokaisella Invalidiliiton kahdeksalla alueella syys-lokakuun aikana.

Päivien aikana osallistujille esiteltiin myös liiton uusi strategia. Toimintaa suunniteltiin Invalidiliiton strategisiin painopisteisiin peilaten. Ensi vuonna korostetaan edelleen vaikuttamistoimintaa ja elinvoimaista yhdistystoimintaa. Kaakkois-Suomen alueella syyskuun lopussa suunnittelupäiviin osallistui myös Kaarina Backman Orimattilasta. 

– Päivä oli oikein hyvä, sopivan pituinen ja asiaa tuli sopivasti. Oli mukava tavata muita ihmisiä eri yhdistyksistä. Hyvä, että tulevat tapahtumat jaetaan eri puolille aluetta. Näin yhden maakunnan yhdistysten ei tarvitse kantaa suunnitteluvastuuta kaikesta. Kun tulee mukaan tämmöiseen tapahtumaan, niin tuntuu hyvältä olla mukana toiminnassa, Backman totesi.

Kaakkois-Suomen alueen suunnittelupäivät 2018

Suunnittelupäivien tavoitteena oli ideoida alueille yhdistysten yhteistoimintaa, joka on kunkin alueen yhdistysten ja jäsenistön toiveen mukaista. 

Invalidiliiton yhdistys- ja aluetoiminnassa vahvistetaan yhdistysten elinvoimaisuutta ja maakunnallista vaikuttamistoimintaa sekä mahdollistetaan yhdistysten yhteistoimintaa ja jäsenistön välistä vertaistukea.
 

Jaa sosiaalisessa mediassa