Kuvassa mies kävelee kävelykeppiin tukeutuen. Miehen rinnalla nainen kelaa pyörätuolissa istuen ja avustajakoira kulkee vierellä.
11.2.2019
Invalidiliitto on pyytänyt 11. helmikuuta eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, onko sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa valtakunnallisessa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet -ohjeistuksessa lainvastaisia kohtia.

Kantelun laillisuusvalvojalle teimme siksi, että useiden yksittäisten apuvälineiden kohdalla on nimenomaisesti kirjoitettu, ettei niitä luovuteta lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineinä. Eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä on kuitenkin katsottu, että ohjeistuksissa ennakkoon tehty kaavamainen määrättyjen apuvälineiden poissuljenta on ristiriidassa terveydenhuoltolainsäädännön kanssa. Tällöin ei yksilölliselle apuvälineen tarpeenarvioinnille jää sijaa.

Lisäksi oikeussuojakeinot terveydenhuollossa ovat asiakkaan kannalta puutteelliset. Invalidiliitto nosti esiin kantelussaan hyvin laaja-alaisesti erilaisia vammoista johtuvia tarpeita ja apuvälineohjeissa mainittujen erilaisten apuvälineiden luovutusrajoituksia.

Lue koko kantelu tästä >>

Jaa sosiaalisessa mediassa