Esteettömyyskartoitusta Addis Abebassa
7.4.2017
Ympäristön esteellisyys ja koulutusmahdollisuuksien sekä työn puute tuottavat haasteita liikuntavammaisille Etiopiassa.

Invalidiliitto on toteuttanut kehitysyhteistyötä Etiopiassa vuodesta 2012 alkaen yhteistyössä paikallisen liikuntavammaisten ihmisten perustaman järjestön kanssa. Yhteistyöllä toteutettu hanke on tarjonnut työttömille Addis Abebassa eläville vammaisille henkilöille ammatillista koulutusta ja tukea pienyrityksen perustamiseen mikrolainan avulla.

Esteettömyyden edistämistä Addis Abebassa

Vuonna 2016 aloitettiin keskustelu esteettömyyden edistämisestä Etiopiassa paikallisen kumppanijärjestömme DDI:n (Disability Development Initiativen) sekä toisen etiopialaisen vammaisjärjestön ECDD:n (Ethiopian Centre for Disability and Development) kanssa.

Esteettömyyskartoittajakoulutuksen ja sen yhteydessä järjestettävän esteettömyysseminaarin suunnittelu aloitettiin kolmikantayhteistyönä Invalidiliiton, DDI:n ja ECDD:n kanssa keväällä 2016. Tilaisuus järjestettiin Maaliskuussa 2017 Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa.

Esteettömyysseminaari

DDI ja ECDD järjestämä esteettömyysseminaari kutsui koolle paikallisia vastuuvirkamiehiä, rakennuttajia, suunnittelijoita sekä vammaisjärjestöjä. Tilaisuudessa luennoi Invalidiliiton ESKE-keskuksen entinen johtaja, arkkitehti Kirsti Pesola.

Seminaariin osallistuivat myös Suomen Etiopian suurlähetystön opetusalan erityisasiantuntija Paula Malan, UNDP:n vammaisalan asiantuntija Tomi Lounio sekä Invalidiliiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Laura Poussa.

Esteettömyyskartoittajakoulutus

Seminaarin jälkeen Kirsti Pesola piti kolmepäiväisen esteettömyyskartoittajakoulutuksen DDI:n ja ECCD:n 15:lle valitsemalle osallistujalle Mariott-hotellissa Addis Abebassa. Koulutuksen päätyttyä kurssilaiset vastaanottivat esteettömyyskartoittaja-diplomit.

Ajatuksena on, että esteettömyyskartoittajakoulutuksen saaneet henkilöt kouluttavat jatkossa uusia kartoittajia Etiopiassa. Invalidiliiton esteettömyyskeskus ESKE vastasi tilaisuuden koulutusmateriaaleista, ja ne käännettiin englannista amaharan kielelle.

Koulutus on osa PIEE-hanketta, jota Invalidiliitto ja DDI toteuttavat ulkoasiainministeriön tuella.

Lisätietoja Invalidiliiton kehitysyhteistyöstä kansainvälisten asioiden koordinaattorilta Laura Poussalta, p. +358 44 7650 662, laura.poussa@invalidiliitto.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Kehitysyhteistyö

Olemme osa maailmanlaajuista vammaisten ihmisten liikettä, jonka päämääränä on vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutuminen ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien saavuttaminen Suomessa ja muualla maailmassa. 

Webinaari 29.11. Invalidiliiton kehitysyhteistyö 25 v.

Toiminta Sambiassa

Vuonna 2022 alkaneessa DARIP-hankkeessa keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä ovat esimerkiksi vammaisten vaikuttajien kouluttaminen, vammaisten naisten ja nuorten tukeminen sekä vuohipankkitoiminta.