Pojat pelaavat pallopeliä suojalasit päässä.
26.1.2022
Vammaisliikunnan Tuki ry:n avustuksia jaetaan kaksi kertaa vuodessa. Kevään hakuaika päättyy 31.3.2022. Vammaisliikunnan tuki avustaa hakijoita ensisijaisesti uudenlaisiin liikuntakokeiluihin, ja myös erilaiset liikuntavälineet ovat olleet suosittu haun kohde.

Vuositasolla avustuksia on jaettu yhteensä noin 30 000–40 000€. Hakijamäärät ovat olleet vuositasolla noin 65–85 hakijaa, joista noin puolet ovat yhdistyksiä. Jokainen avustuspäätös on omanlaisensa, jossa avustustoimikunta ottaa huomioon kuinka paljon jaettavaa rahaa on käytössä suhteutettuna hakijoiden määrään. Viime syksyn jaossa 1500 € oli suurin myönnetty avustus. Hakijoita oli ehkäpä koronasta johtuen totuttua vähemmän eli 30, joista 27 hakijaa sai avustusta. Syksyllä avustuksia jaettiin yhteensä 14 000€.

 Viime vuosikymmeninä vammaisurheilu on integroitunut vahvasti osaksi urheiluseurojen toimintaa. Vammaisliikunnan Tuki ry voi myöntää avustusta myös urheiluseurassa tapahtuvaan fyysisesti vammaisten liikunta- ja urheilutoimintaan. Edellytyksenä on, että Invalidiliittoon kuuluva jäsenyhdistys on avustuksen saajana eli urheiluseura ja Invalidiliittoon kuuluva jäsenyhdistys tekevät yhteistyötä.

– Avustuksilla on ollut suuri merkitys erityisesti vaikeavammaisten joukkueurheilun mahdollistajana. Meille on tullut useista viestejä, että ilman Vammaisliikunnan tuen avustusta nuoren harrastus olisi jäänyt toteutumatta. Esimerkiksi sähköpyörätuolijalkapallo ja -salibandy ovat saaneet vuosien varrella kymmeniä tuhansia euroja avustusta, kertoo Invalidiliiton järjestöasiantuntija Mika Saastamoinen.

Lisätietoa ja avustuksien hakukaavake löytyy Invalidiliiton nettisivuilta osoitteesta.


Kuva: Lauri Jaakkola/Paralympiakomitea

 

Jaa sosiaalisessa mediassa