Yhdistysväkeä kahvittelemassa. Kuvituskuva.
9.9.2021
Iloista puheensorinaa, kilpailuja, arvontaa, ostoksia, Ranuan historiaa, eläinpuistoon tutustumista ja yhteislaulua – siinä kootusti Ranuan retkipäivän agenda. Vertaistukea ja kasvokkaisia tapaamisia on kaivattu, erityisesti nyt koronan jälkimainingeissa.

Ranuan Invalidit huolehtivat tänä vuonna tapahtuman toteutuksesta. Lapin alueen liittovaltuutetut Minna Muukkonen ja Esko Koivuranta vastasivat omista ohjelmanumeroistaan visaisesta tietokilpailusta ja viestikilpailusta.  

Niilo Markkanen Ranuan Invalidien hallituksesta oli kiitollinen, että kaikista alueen yhdistyksistä oli tullut jäseniä tapahtumaan mukaan. Hän pitää tärkeänä, että vertaistuen saaminen ja kasvokkaiset tapaamiset ovat hiljalleen mahdollistuneet, sillä niitä tarvitaan.  

– Hyvä, että voitiin tavata, tätä voi muistella vuosien päästäkin, pohtii puolestaan Kemin Invalidien puheenjohtaja Olavi Vallo.  

Haitarinsoittoa.

Aluetapahtuman järjestämisessä paikallisella yhdistyksellä on tärkeä rooli 

Aluetapahtumat sovitaan yhdistysten kanssa yhteistyössä Invalidiliiton suunnittelupäivän aikana syksyisin. Tulevasta tapahtumasta vastaavalla yhdistyksellä tai yhdistyksillä on monenlaisia vastuita. Sen tehtävänä on löytää mahdollisimman toimiva, esteetön ja riittävän tilava tapahtumapaikka. Esimerkiksi Ranuan tapahtumaan osallistui runsaat 100 jäsentä.  

Invalidiliiton kotisivuilta löytyy tapahtumien tarkistuslista sekä esteetön ja saavutettava liikuntatapahtuma -tarkistuslista, joita yhdistykset voivat hyödyntää tapahtuman suunnittelussa. 

– Tarkistuslistojen tarkoituksena on auttaa vastuuyhdistystä muistamaan tapahtuman järjestämiseen liittyviä tehtäviään. Samalla yhdistys voi tehdä vaikuttamistyötä jakamalla eri tapahtumajärjestäjille lisätietoa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, muistuttaa alueen järjestöasiantuntija Liisa Pitzén

Myös muilla alueilla on tarkoitus kohdata kasvokkain tulevan syksyn aikana – koronatilanne huomioiden. 

Jaa sosiaalisessa mediassa