Hero image
Yrittäjäristeilyn osallistujat luennolla
Kirjoittanut Sinikka Winqvist
Yrittäjänpäivänä 5.9.2025 17 osallistujaa nousi Viking Gracen kyytiin verkostoitumaan ja hakemaan vertaistukea. Invalidiliiton Me osataan! Omilla taidoilla työelämään ESR + -hanke järjesti risteilyn yhdessä Suomen Vammaisyrittäjät ry:n kanssa. Matka Turusta Tukholmaan tarjosi inspiroivia kohtaamisia aurinkoisen, välillä sumuisen saariston maisemissa.
Osallistujat Tapani Kaarlaksen kanssa

Tapahtuma aloitettiin osallistujien lyhyillä esittelyillä ja yhteisellä ruokailulla Turun sataman läheisyydessä olevassa ravintolassa. Suomen Vammaisyrittäjät olivat kutsuneet paikalle Varsinais-Suomen yrityskummi Tapani Kaarlaksen. Tapani kertoi oman yritystarinansa, mistä hän oli lähtenyt liikkeelle ja mitä kaikkea hän oli kokenut yritystaipaleellaan. Lisäksi hän kertoi vapaaehtoistyöstään yrityskummina ja antoi tarinallaan osallistujille rohkaisua yrittäjyyteen. Tapani kannusti myös etsimään omalta alueelta yrityskummin, jonka kanssa voisi sparrailla omaa yritystoimintaa.

 

Siirtyminen laivaan ja Eppu Normaalia katsomaan

Osallistujat laivalla

Satamassa yrittäjien ryhmä pääsi kertomaan toisilleen yritystarinoitaan ja aloittamaan verkostoitumisen muiden kanssa Suomen Vammaisyrittäjien johdolla. Osallistujat saivat myös Bär Bar -yrityksen tarjoamat maukkaat smoothiet satamassa. Yksi osallistuneista yrittäjistä oli ahkera risteilyllä kävijä, ja hän järjestikin koko porukalle sujuvat siirtymiset laivaan niin, että pääsimme hisseillä suoraan laivaan vievän käytävän viereen jonottamatta ruuhkassa.

Hytit jaettiin jo satamassa ja yrittäjät majoittuivat omiin hytteihinsä valmistuen iltaan. Laivalla esiintyi Eppu Normaali ja osa porukasta odotti innolla puolilta öin alkanutta esitystä. Laiva oli tupaten täysi, mutta hienosti muu risteilykansa antoi pyörätuolilla liikkuville yrittäjille tilaa siirtyä aivan esiintymislavan sivun etupaikoille. Ilta oli kaikin puolin onnistunut.

 

Työpaja verkostojen merkityksestä

Seuraavana päivänä oli luvassa työpaja verkostoitumisen merkityksestä sekä oman että yrityksen brändin luomisesta. Osallistujat olivat etukäteen tehneet LinkedIn-tilin ja Kalle Jokisen johdolla käytiin läpi alustan mahdollisuuksia oman yrityksen näkyvyyden parantamiseksi. Työpajassa käytiin läpi myös yrittäjien olemassa olevia verkostoja ja niiden merkitystä omalle yritykselle. Muutama yrittäjä totesikin, että huomasi ylläpitävänsä myös ns. turhia verkostoja ja kiitteli, että ”kerrankin oli ohjatusti aikaa oman yrityksen verkostojen kartoittamiseen”. 

Osallistujilta hyvää palautetta risteilystä

Työpajan iltapäiväosuuden jälkeen jäi vielä aikaa tuliaisten ostoon ja yhdessäoloon. Risteily oli kaikin puolin onnistunut ja laivan kokoustilan esteettömyys ja saavutettavuus soveltui ryhmälle hyvin pienten järjestelyiden jälkeen. Buffet-ruokailu täydessä laivassa tuotti hieman päänvaivaa, vaikka pöydät oli varattu läheltä buffetia. 

Osallistujien palautteita: 

”Hyvä LinkedIn koulutus, sain tietoa uudesta alustasta.”

”Kiitos innostavasta koulutuksesta.”

”Hyvä tapahtuma ja hyvä koulutus.”

”Kiitos mukavasta ja rennosta tapahtumasta.”

Kaikki yrittäjät olivat saaneet vertaistukea muilta osallistujilta, verkostoituminen oli onnistunut ja sen arveltiin edistävän yritystoimintaa. Kiitos Suomen Vammaisyrittäjille yhteistyöstä ja kaikille mukana olleille yrittäjille onnea ja menestystä yrittäjyyteen!

Vielä ehtii mukaan suunnittelemaan yrittäjyyttä

Me osataan! Omilla taidoilla työelämään -hanke päättyy lokakuussa. Vielä on kuitenkin tulossa yksi sparrauspaja yrittäjyyttä suunnitteleville: Startti suunnitelmalle! Onko sinulla yritysidea? Tee siitä totta käytännönläheisessä valmennuksessa. Valmennus sisältää aloitustapaamisen 20.9., kaksi etäsparrausta sekä päätöstapaamisen 11.10. Ilmoittaudu pian mukaan!

Jaa sosiaalisessa mediassa