Vammaisten ihmisten kokemukset uuden vammaispalvelulain soveltamisesta huolestuttavat

Eniten haasteita aiheuttivat liikkumisen tuki, henkilökohtainen apu, vammaisuuden määrittely ja palvelutarpeen arviointi, siirtymäaika sekä vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain välinen rajapinta. 

Yhteydenotot viittaavat siihen, että uuden vammaispalvelulain soveltamiskäytännöt ja lain tulkinnat vaihtelevat hyvinvointialueittain. 

Siirtymäaikaan liittyvä epävarmuus 

Uuden vammaispalvelulain (675/2023) siirtymäaika on kolme vuotta, ja se päättyy 31.12.2027. Asiakkaat pohtivat muun muassa, milloin heidän nykyiset palvelunsa arvioidaan uuden lain mukaisiksi, kannattaako uusia palveluja hakea ennen siirtymäajan päättymistä ja miten mahdolliset muutokset vaikuttavat olemassa oleviin palveluihin. 

Monissa yhteydenotoissa nousi esiin huoli siitä, että palvelujen uudelleenarviointi voi johtaa palvelutason heikkenemiseen, vaikka avun tarve ei olisi muuttunut. 

Vammaispalveluja korvataan sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla 

Aineistossa näkyy vahvana huoli siitä, että palveluja ohjataan aiempaa useammin järjestettäviksi sosiaalihuoltolain perusteella. Tämä koskee erityisesti henkilökohtaista apua, liikkumisen tukea ja asumisen palveluita. 

Asiakkaat ovat huolissaan palvelujen vähenemisestä sekä yksilöllisen tuen heikkenemisestä. Hyvinvointialueilla on samanaikaisesti merkittäviä paineita säästää kustannuksissa ja karsia palveluita. 

Yhteydenottojen perusteella asiakkaat kokevat, että uutta vammaispalvelulakia käytetään joissakin tilanteissa säästökeinona. Tämä voi näkyä palvelujen myöntämisen viivästymisenä tai kielteisten päätösten lisääntymisenä. Päätöksiä jouduttiin odottamaan kohtuuttoman pitkään, eikä niitä aina perusteltu selkeästi tai riittävän yksilöllisesti. 

Palvelutarpeen arvioinnissa puutteita 

Vammaisuuden määrittely ja palvelutarpeen arviointi herättivät paljon kysymyksiä. Yhteydenotoissa korostuivat tilanteet, joissa pitkäaikaisen vamman tai toimintarajoitteen vaikutuksia ei asiakkaan näkemyksen mukaan ollut arvioitu asianmukaisesti tai asiakasta ei ollut kuultu riittävästi. 

Palveluja evättiin mm. sillä perusteella, että toimintarajoitteen ei katsottu kestäneen vähintään vuotta, vaikka lääkäri oli arvioinut asiakkaan tilanteen pysyväksi. 

Arviointeja pidettiin puutteellisina myös siksi, ettei huomioitu sitä, että palvelutarpeen arviointi itsessään ei oikeuta muuttamaan voimassa olevia päätöksiä. Päätöksen muuttaminen edellyttää asiakkaan kuulemista, palvelutarpeen arviointia sekä päätöstä aiemman palvelun lakkauttamisesta ja uuden palvelun myöntämisestä. 

Päätöksenteossa tulee huomioida asiakkaan etu sekä luottamuksensuojaperiaate, jonka mukaan asiakkaalla on oikeus luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen, pysyvyyteen ja ennakoitavuuteen. 

Liikkumisen tuen haasteita 

Liikkumisen tukeen liittyviä kysymyksiä tuli eniten. Yhteydenotot koskivat erityisesti kuljetuspalvelujen myöntämistä, matkustusalueiden rajaamista, vakiotaksioikeuksien poistamista, matkojen käyttöä sekä auton käyttöön liittyviä tukimuotoja. 

Asiakkaat kokivat, että aiemmin käytössä olleita kuljetuspalveluja on joissakin tilanteissa rajoitettu tai niiden toteutustapoja muutettu. Samalla uuden lain mukaiset liikkumisen tuen vaihtoehdot koettiin osittain epäselviksi. Esimerkiksi kuljetuspalvelun lähikunta-alueiden määrittely poikkeaa liikkumisen tuessa käytettävistä määritelmistä. 

Huoli henkilökohtaisen avun toteutumisesta 

Henkilökohtaisen avun saaminen huoletti monia yhteydenottajia. Kysymykset liittyivät palvelun myöntämisedellytyksiin, tuntimäärien arviointiin, toteuttamistapoihin sekä siihen, voidaanko henkilökohtainen apu korvata muilla sosiaalipalveluilla. 

Monet toivat esiin, ettei kotihoito yksinään ole riittävä palvelu vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Asiakkaat kokevat, että muutokset voivat merkittävästi heikentää heidän mahdollisuuksiaan elää itsenäisesti ja osallistua yhteiskuntaan. 

Kehittämistarpeita jatkoon 

Asiakkaiden keskeisin huoli liittyy nykyisten palvelujen säilymiseen ja palvelutason turvaamiseen. Yhteydenotoissa korostettiin myös sitä, etteivät soveltamisohjeet voi olla lainvastaisia. 

Kokonaisuutena yhteydenotot osoittavat tarpeen valtakunnallisesti yhtenäisemmille soveltamiskäytännöille, selkeämmälle ohjaukselle sekä asiakkaiden oikeusturvan vahvistamiselle. Näin lain tavoitteet yksilöllisistä ja tarpeenmukaisista palveluista voisivat toteutua nykyistä paremmin kaikilla hyvinvointialueilla. 

Lisäksi on tärkeää varmistaa, että vammaispalvelulakia ja sosiaalihuoltolakia tulkitaan ja sovelletaan YK:n vammaissopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vammaisia henkilöitä ja heitä edustavia järjestöjä kuullaan tiiviisti palveluja ja lainsäädäntöä kehitettäessä.  

Yhdessä kehittäen eteenpäin

Neuvonnan yhteydenottojen perusteella tarvitaan: 

• valtakunnallisesti yhtenäisemmät soveltamiskäytännöt, 
• selkeämpiä ohjeita hyvinvointialueille, 
• asiakkaiden oikeusturvan vahvistamista, 

sekä YK:n vammaissopimuksen velvoitteiden nykyistä johdonmukaisempaa huomioimista. 

”Tarvitaan yhtenäisempää ja yksilöllisempää vammaispalvelulain toimeenpanoa ja vahvempaa oikeusturvaa, jotta vammaisten henkilöiden osallisuus toteutuu", Neuvontapalveluja luotsaava Sinikka Hiekkala toteaa.

”THL:n Kohti oikeudenmukaisia vammaispalveluja (KOVAPA) – hanke (ESR 2026-2028) vastaa tähän osin tukemalla lain soveltamista ja yhtenäisten toimintatapojen luomista hyvinvointialueille. Invalidiliitto osallistuu kehittämistyöhön yhdessä muiden vammaisjärjestöjen kanssa”, Hiekkala lisää.